Varjot tummenivat tummenemistaan ja päivän äänet vähitellen vaikenivat. Tuollakin salmessa, kaupungin ulkosatamassa, oli nyt hiljaista ja kuollutta verrattuna päivän meluun, jolloin siellä höyryalukset viheltelivät, laukunkantajat läiskyttivät aina äänekkäästi laukun olaltaan ja sahurien sahat pitivät omituista, kuivaa ääntään.

Tervahovin vivut riippuivat liikkumattomina yhdestä kohden ja tynnöreitä vieritellessä maahan räiskynyt terva, mikä oli päivällä vetelänä kiehunut kuumassa kesäkuun auringossa ja tarttunut jokaiseen siihen sattuvaan esineeseen, oli jähmettynyt ja kovettunut. Hajahti vielä omaa, tuoretta tuoksuaan.

Tervamies, mikä yön selässä oli tuonut tervansa viimeiset kosket alas, ei niitä saanut enää hoviin, vaan hänen täytyi jättää paltamonsa (jokivene, tervavene) lastineen möljän (aallonmurtaja, satamalaituri) kupeeseen odottamaan nousevaa päivää.

Salmi vikevänä (nopeana), mutta rauhallisena valui vettään mereen tuntematta nyt yhtään höyryaluksen tai tyhmännäköisen lastilotkun leikkaamia aallonpäitä. Ei ollut ääntä eikä ahertavaa hommaa, vaan Pohjois-Suomen pääkaupungin ulkosatama oli äänetön ja ikään kuin nukkumista teki.

 

Joku tanskalainen skonertti (kuunari) ja norjalainen priki makasi köytettynä möljän kupeessa. Niissäkin oli elämä vaijennut ja merimiesten illalla pesemät vaatteet riippuivat liikkumattomina laivan köysissä, minne niitä oli pantu kuivamaan. Painolastin tyhjentämistä varten möljälle ulottuva laiva oli puolillaan ulkomaista hiekkaa jätteenä päivän työstä. Laivojen väki nukkui hyteissään ja kaikki ovet ja luukut olivat tiiviisti suljetut. Tuolla yhden laivan kannella veteli vain vahti, päivettynyt skandinaavi, ohkasia savupilviä hoikasta valkoisesta savupiipustaan. Ei edes takamastojen pitkäkieliset viirit liikkuneet.

 
Alempana oli muuan höyrylaiva, joka illan suussa oli siihen saapunut matkaltaan Pietarista ja Etelä-Suomesta. Se miedosti laski ulos viimeistä höyryään ja piti sitä tehdessään somaista tohinaa.

Aurinko ei ollut vielä aivan näkymättömiin hautautunut, vaan levitti verenkarvaista väriä Pateniemen sahalle ja sen lähellä olevaan tummaan metsään. Pohjois-Suomen juhlallinen, valoisa kesäyö oli alkamaisillaan ja sen hiljainen rauha laskeutui kaikkialle luontoon, joka nukkui silmät auki. Hämärää ei tullut eikä pimeää, levisihän vain tummempi kajanne ikään kuin aikoisi aurinko vain hetkeksi kadota pilveen kesäisestä maisemasta.Steamer "Norra Finland"

Mutta kaikki eivät nukkuneet tänä yönä. Tuolla aivan salmen alasuussa puhkui "Norra Finland" ahtaisiin oloihin puristettua mahtavaa voimaansa ja kone käydessään ruiskutti vettä pienistä reijistä kummallekin kyljelle. Propellikin väliin porautteli vihaisia pyörteitä ja tiheänä savupatsaana suitsusi piipusta kevyttä höyryä. Ruumaan hinattiin vielä tavaralaatikoita ja siinä toimessa oleva vinssi vikisi aina niin soinnuttomasti.

Silloin tällöin avopäinen, kalpea bufettineiti tai joku muu naispalvelija kuljetti täyteläisiä juomalautasia peräsalonkiin, missä istui useita herroja, matkustajia ja kaupunkilaisia. Mutta enemmän ihmisiä oli möljällä laivan läheisyydessä kuin itse laivalla. Nuorta ja iloista väkeä se oli ja uutta tulvi maantietä pitkin kaupungista. Eivät päässeet enää pienillä höyripursilla, ne kun olivat jo yöpyneet kaupungin rantaan. Vaan sen sijaan tuli niitä veneillä, tyttöjä ja poikia, soitellen veneessä käsiharmonikan säveltä. Nekin, joiden täytyi nousta aamulla varhain ylös, uhrasivat nyt täällä parhaan palan lyhyestä yöstään, sillä pitihän olla katsomassa "Norra Finlandin" lähtöä, joka taas vei suuren siirtolaislauman toiselle puolelle Atlantia. Ja oikein pyhä-asuun olivat nuo saattajat pukeutuneet ikään kuin juhlistaakseen poislähtevien viimeistä hetkeä syntymämaasta.

Ilma laivan välikannella, minne siirtolaisten oli määrä asettua, oli raskas ja hikevä ( kostea), sillä konehuone huokui sinne kuumaa, rasvaista henkeä. Siellä lavitsoilla oli heidän sijansa, minne olivat levitelleet villavaatteitaan ja nostelleet muita matkakojeitaan. Mutta tyhjinä ne enimmäkseen vielä olivat ihmisistä. Olihan siellä vain joku elähtäneempi maalaismuija pumpulisessa ja tummaraita-huivissaan ja suurissa ruojuspieksuissaan ( lyhytvartinen nauhakenkä ), joiden alta näyttäytyivät niin vahvat kotikutoiset harmaat villasukat. Joku keski-ikäinen nainen siellä myös vaali pienoistaan, mikä nukkui ensi yötään rautalaivan lavitsalla. Tai rähisi pari humalaista maalaisäijää pulloineen, koettaen toisilleen vakuuttaa, miten hyvästi sitä Amerikassa aletaan elää.

Photo from the late 1890s

Ulkona ne nuoret ilakoivat. Pian saatiin tanssit toimeen ja siinä hypeltiin piiritanssia ja polkkaa harmonikan sävelillä siirtolaisten kanssa viimeistä kertaa Suomen mantereella. Siinä tanssi päivettynyt laivamies laajarintaisine villapuseroineen ja tupsulakkineen punakan maalaistytön kanssa ja kaupunkilaiskäsityöläinen heitteli laihoja sääriään jonkun ompelijattaren viejänä. Heidän liikkeensä olivat sukkelammat ja sujuvammat kuin maalaispojan, mikä uudessa puvussa, kellonperät näkösällä ja mallikas huopahattu päässä komeili muiden joukossa. Hän oli hiukan maistellut viinavarastostaan, jotta veret olivat kuumimmillaan ja mieli ylpeänä, että Amerikaan se tämä poika menee. Ojentelipa usein reimasti käsiään tanssiessaankin.

Kun tanssi hetkeksi taukosi, niin alkoivat nuoret kuljeskelemaan vähäisissä ryppäissä ympäristöllä. Missä kulkivat kihlatut parittain ja käsi kädessä juttelivat sydämensä kyllyydestä erosta, joka oli vähän unohtunut tanssin touhussa; missä ystävät puhelivat silminnähtävästi vakavammin kuin tavallisesti. Kaipaus jääviin ja kotimaahan alkoi jäytämään sydänjuuria ja vedet tirisivät jollakin silmiin, kun kahden kesken pääsivät puhelulle.

Nuorta kaupunkilaisväkeä, joka olikin tullut tänne vain huvittelemaan, ei suru painanut ja se iloisuudellaan piti lähtevistäkin poissa liiallista surumielisyyttä. Pian joku nuorukainen pani harmonikan soimaan ja silloin taas syntyi pareja useampia tanssipaikalle lastikatoksen alla, missä oli mukava polkkaa hyppiä. Mutta kuta lähemmäksi laivan lähtö tuli, sitä vähemmän oli tanssijoita ja lopulta vain kaupunkilaiset yksinään tanssivat, nuo, jotka jäivät tänne vanhaan Suomeen. Muut vetäytyivät ystäviensä ja tuttaviensa pariin puhumaan viime puhuttavansa ennen kuin valtameri äänen katkaisisi.

Mikä se lie niin kiinnittänyt nuokin puoli-ijässä jo kyyristyneet maalaismiehet Suomeen, ne kun mietteissään istuivat koreilla matka-arkuillaan tai vain jonkun sanan vaihtoivat keskenään. Miettimään näytti panevan miehiä lähtö.

- Entä sentään olisi ollut parempi olla Suomessa, tuumaa jo joku, jota alkaa lähtönsä kaduttamaan. - Ei tiedä, vaikka olisikin, mutta hyväähän nuo tuolta kirjoittaa, vastaa toinen veltosti ja puolittain huokaavasti. - Mutta mennä täytyy, kuin talo on myyty ja kaikki valmiina muuttoon. - En minä häneen aivokaan jäädä, vaan kun saan rahoja tienatuksi, niin tänne minä uudestaan tulen, tuumaa joku ja hänen silmissään on kiiltoa, toivotun hyvän tulevaisuuden merkkiä. - Mikäpä sitä täälläkään enää toimeen tulee, kun kaikki asettuvat nylkemään talonpoikaa, senkin seitsemät virkamiehet ja muut pikkuherrat... - Niin se on. Täällä on kovin tukalaa väliin olo ja kun ne niin hyvää kirjoittavat...

Lyhyttä ja kuivakiskoista oli keskustelu. Ei enää innostuta niin selvittämään toisilleen Amerikan hyviä puolia kuin ennen, ei, aletaan jo melkein niitä itsekin epäilemään, kun lähtö on edessä. Vielä joku päivä sitte oli Amerika heidän mielestään niin mieluinen maa, että piti jokaista lähimmäistäänkin kehottaa sinne lähtemään. Mutta nyt on toisin. Kun minä sentään lähdinkin, on jo usean huulilla, vaikka ei se oikein vapaasti tahdo tulla kuultaviin.

Jo viheltää laiva ensimmäisen kerran ja vanhempi ja vakavampi väki rupeaa sijoittumaan laivaan. Elämä välikannella tulee moninaisemmaksi ja vaihtelevammaksi. Joku yksinäinen renkimies, jolla ei ole ketään saattajaa, asettuupi jo huolettomasti makaamaan lavitsalle, jotta luulisi hänen tahtovan uneen haudata kaikki lähdön katkeruudet. Hänelle ei elämä ole koskaan ollut muuta kuin kovaa työtä ja ilotonta raatamista jokapäiväisen elatuksen eteen ja sentähden on hänen sydämensäkin noin kovettunut, jotta hän voi välinpitämättömästi nukkuen heittää syntymämaansa. Tuossa keski-ikäinen nainen, jonka mies jo on Amerikassa, asettui istumaan lavitsalle. Hänen kasvonsa ovat aivan kuivat ja mehuttomat ja silmiä verestää. Tässä nuori vaimo imettää lastaan jo kodittuneena rautalaivan pankolla. Pyöreys on poissa hänen kasvoistaan ja niissä kulmikkaisuus jo päässyt täyteen kypsyyteensä. Vieressä seisoo isä sievässä humalassa nykeröpiippuaan imeskellen ja katsoa tuijottaa toisiin siirtolaisiin.The steamer is leaving

Nuoret vielä möljällä kuljeskelevat. Tanssi on jo kokonaan tauvonnut, sillä nyt on koti-maan lystit pidetty ja hajauduttiin aivan ystävien pariin. Rotevat nuoret miehet kävelivät levottomina laivan sivua ja jolla oli tyttö, se sen kanssa puheli. Talokkaiden poikia niistä useimmat olivat ja aivan suotta siirtyvät pois kotimaasta, mielet kun oli lumonnut ne houkuttelevat kirjeet, joita sieltä ennen menneet kirjoittelivat.

Kaupunkilaismestari, jonka asiat eivät olleet hyvin onnistuneet täällä kotimaassa, hyvästeli tuossa lukuisaa perhettään. Aikoi niin pian kuin voi lähettää "tiketin" tänne jääville omaisilleen, jotta nekin voivat päästä meren yli. Hänen vaimonsa silmät olivat itketyt ja nytkin kosketti hän niitä aina nenäliinallaan. Mies koetti olla huolettomampi rohkaistakseen muita eroon. Mutta satutti aina hajamielisesti kättään taskussaan olevaan "Siirtolaisen tulkkiin", joka olisi oleva hänen ensimmäinen turvansa tuolla uudessa maailmassa ja josta hän jo kuukauden päivät oli kankeasti opetellut englanninkieltä. Sitte siirtyi hän laivaan ja vaimo lapsineen seurasi perässä katsomaan, minkälaisen sijan isä saisi laivassa. Siro apteekinoppilas, joka myös aikoi Amerikaan, mietteissään katseli tyhjästi ympärilleen eikä juuri puhunut paljon lukuisalle saatto-joukolleen, vaikka kaikki hänen ympärillään näyttivät olevan aivan auliit palvelemaan häntä. Silmäsi vain usein tuoreeseen kukkakimppuun ja siitä nuoreen, kukoistavaan tyttöön, joka seisoi hänen läheisyydessään. Tuolla muuan ylioppilaskin oli lähtevien joukossa, mutta hän näytti häpeävän lähtöään ja sulkeutui pian salonkiin.

Aurinko oli jo kokonaan alentunut ja luonto oli nyt kylmä ja mauton. Ilmaan levisi kolakka henki yökasteen muassa ja vesihelmet laivan tuoremaalisissa käsipuissa olivat puoleksi jähmettyneitä, koossapysyviä, täyteläisiä noppia (pisaroita). Höyryaluksesta huokui lämpöä ympäristöön, jotta tuntui oikein suloiselta seisoa sen läheisyydessä, muuten kun vilu kontisti (jähmetti) jäseniä yhdessä kohdassa seisoessa. Yhä enemmän ruiskutti kone vettä ulos ja paksummaksi kävi piipusta kohoava savupatsas. Laiva vihelsi jo toisen kerran, pitempään kuin ensi kerralla.

Ihmisetkin tuossa möljällä oli vallannut jonkunlainen jähmeys lähtöä odotettaessa. Tunnittain, ja enemmän yhdessä kohden ne jo seisoivat, vaikka niillä olikin kylmä. Lähdön hetki läheni ja jo toisen vihellyksen perässä työntyi suurin osa lähtevistä laivaan. Tämä viimeisten vihellysten väli oli lopullisten hyvästien otto. Useimmilla viivähtivät kädet enemmän aikaa tuttaviensa käsissä hyvästellessä ja tunteikkaimmat turvautuivat nenäliinaankin. Sitte lappautui suurin osa laivaan ja kiipesi yläkannelle lähtöä odottamaan.

...looking for security in a handkerchief

Samassa levisi jo luontoon kirkas, kuulakka loisto ja päivän ensimmäiset valon huikkeet (häivähdykset) kajastivat salmen pintaan ja ulohtaampana (ulompana) olevan meren ulappaan. Tuo valo suureni, laajeni ja otti lämpimästi kylmän puhumaan poskeen. Se kirkasti maat ja vedet ja leikitteli höyrylaivan hohtavissa metalleissa. Vähäinen viri alkoi käymään salmen pinnalla meren puolelta, se voimistui ja kohta nosti täyteläisen aallon. Auringon noustessa tuli tuulta ja meri rupesi käymään aamu-ilmassa. Linnut eivät vielä heränneet ja sentähden vallitsi luonnossa tuo Pohjois-Suomen varhaisen kesäaamun puolinainen elämä, missä on oma, hiljainen sointunsa.

Laiva vihelsi kolmannen kerran, pitkään ja kärkevästi. Otettiin sisälle laivaan möljälle menneet lautaportaat ja aljettiin irroittamaan nuoria (köysiä) keulan puolelta, jotta keula ulostettuna kääntyisi puolivirtaan. Ja niin se tekikin vitkaan (hitaasti), mutta varmasti. Vaikkapa aallot loiskivatkin meren puolelta, niin eivät ne silti, vaikka kone ei yhtään käynyt, jaksaneet pitää puoltaan, kun virta loivasti painoi keulaa alas. Kun se oli enemmässä kuin puolikäänteessä, irroiteltiin myös peräliinat ja laiva oli irti möljästä. Kone alkoi käymään hiljaan ja sen mukaan laivakin.

Laivan yläkansi oli täynnä väkeä, mikä puisteli nenäliinoja tai muuten antoi hyvästijätön merkkejä. Rannalle jäävät puistivat vastaan nenäliinojaan ja lakkejaan.

Kone alkoi kovemmin käymään ja pulskea laiva eteni myötään. Auringonsäteet leikkivät sen peräpeilissä ja kultasivat koreita nimikirjaimia siinä. Pitkään ja kauvan viipotettiin nenä-liinoja. Muutamat niin kauvan kuin tunsivat omaisiaan tuonne laivaan, mikä jo leikkasi meren ensi aaltoja. Siellä se sekautui hetkeksi muiden laivojen suojaan, jotka siellä lepäsivät ankkureissaan, mutta kohta oli se yksinään näköpiirissä aavalla merellä, mistä kaukaa siinti ensimmäinen majakka.

Sinne taas hupeni muuan noppa, tervettä verta Suomen kansan ruumiista, sinne vieraihin maihin ja outoon ruumiiseen. Voipiko se siellä höystyä (kypsyä, voimistua) ja toimittaa tehtävänsä niin kuin täällä Suomessa? Oliko sydämen liikanainen elämä syynä tuohon aina väliin tapahtuvaan veren purkaukseen vai oliko se vain muuten heikkouden merkkiä?

 

SIIRTOLAISELLE

Viitsitkin täällä elää vaivaloista kituen,

raatain köyhän elämää, kun saatat merten taakse kiidättää,

eloa alkaa onnen mailla toista.

Jaloistas köyhän maasi tomu poista!

Kehottaa siirtomieli, mutta jää sanomattaan,

siell' että kohtaa sää useinkin kolkko; vaan ken puhuis noista?

Jos, Suomalainen, hänen ääntään kuulet,

niin malta mieles!

Monen purtosen vei tietämättömille mailman tuulet.

Vaan jos sun tähden perheen,

lapsien täytyisi muille maille,

missä luulet menestyväs,

niin elä Suomellen!

Niilo E. Wainio

________________________________________________________________________________________________________

Kirjoitus on julkaistu vuoden 1895 Kansanvalistusseuran kalenterissa, josta puhtaaksikirjoitettu. Alkuperäistekstin w-kirjain korvattu v-kirjaimella sekä lisätty sananselvityksiä sulkeisiin. Helena Karppinen 21.01.2001. In English.

Text and original illustrations by courtesy of Helena Karppinen
The photos of the "Norra Finland" by courtesy of Olle Haavisto.
web design © Staffan Storteir

[Back]

[Emigrant ships of the Finland Steamship Company]