PYHÄVUOREN ALUEEN LUONTOSELVITYS

Leena Byholm 1999


SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO

Pyhävuoren-Etelävuoren-Susivuoren alue Kristiinankaupungin itäosassa muodostaa kauniin ja arvokkaan kokonaisuuden, joka soveltuu osittain hyvin myös virkistys- ja retkeilykäyttöön. Alueella esiintyy niin kansallisesti merkittäviä kallio-, lehto- ja suoalueita kuin tavanomaisen käytön kohteena olevia talousmetsiäkin. Virkistyskäyttöön soveltuvat erityisesti Pyhävuori ja Susivuori, joilla on jo valmiiksi polkujen ja latujen verkosto. Näiden pohjalta olisi mahdollista tehdä alueelle yhtenäinen retkeilyreitti aiheuttamatta tarpeetonta haittaa luonnolle. Pyhävuoren länsirinteeseen suunnitellulle matkailuprojektille ei luonnon puolesta ole varsinaisia esteitä. Sen sijaan Pyhävuoren lakialue, joka on lähes täysin paljasta kalliopintaa ja jäkälien dominoimaa, kestää virkistyskäyttöä ja kulutusta vain hyvin vähäisessä määrin jos lainkaan. Alueella tulisi liikkua vain harkiten sijoitettuja polkuja tai paikoin jopa vain pitkospuita pitkin. Tämä koskee myös Etelävuoren ja Susivuoren sekä alueen muiden vuorien kallioisia lakiosia.

Tutkimusalueella sijaitsee Natura 2000-alue (Pyhävuori), joka on jaettu useaan osa-alueeseen. Näistä Storgräspottenin ja Pyhävuoren lehdot, Etelävuoren kalliomuodostuma sekä osa Santaheinirämäkän rehevästä suoalueesta osuvat nyt tutkitun alueen rajojen sisäpuolelle. Lisäksi alueella on kansallisesti hyvin merkittäväksi luokiteltu Pyhävuoren kallioalue sekä vähemmän merkittäväksi määritetty Susivuoren kallioalue (Suomen ympäristökeskus 1996). Kyseiset alueet sisältyvät siis jo suojeluohjelmiin tai ne on kaavoitettu suojelluiksi. Ne ovat hyvin tutkittuja, eikä niiden luontoa ole siksi tämän tutkimuksen yhteydessä perusteellisemmin selvitetty. Patrik Byholmin raportissa alueen luontoselvitystilanteesta (Byholm 1999) nämä alueet on lyhyesti esitelty, lisätietoa löytyy seuraavista julkaisuista (Nordström 1957, 1959, 1960, Nordström & Rosengren 1960, Lundberg 1978, Lehtojensuojelutyöryhmä 1988, Heikkilä 1990, Byholm 1994, Suomen ympäristökeskus 1996). Samalla kun nämä alueet ovat sekä maisemallisesti että biologisesti tutkitun alueen mielenkiintoisimpia kohteita, on niiden virkistys- ja retkeilykäytölle asetettava luonnonarvojen säilymisen turvaamiseksi tiettyjä rajoituksia kuten edellä ja todettiinkin vuorten lakiosien osalta. Natura 2000 -alueilla tai arvokkailla kallioalueilla ei pitäisi tehdä mitään toimenpiteitä olematta jo suunnitteluvaiheessa yhteydessä paikalliseen ympäristökeskukseen.

 

2. MENETELMÄT

Tässä luontoselvityksessä keskityttiin Pyhävuoren alueen entuudestaan huonommin tunnettuihin osa-alueisiin. Suoritimme maastotyöt yhdessä Patrik Byholmin kanssa touko-heinäkuussa 1999. Pesivien lintujen parimäärä selvitettiin toukokuun loppupuolella lähinnä linjalaskentamentelmällä. Tämä tapahtui siten, että kuljimme karttaan 1 merkityt laskentalinjat aikaisin aamulla ja kirjasimme 25 metrin päässä molemmin puolin kulkulinjaa kuulemamme tai näkemämme linnut (Koskimies & Väisänen 1986). Lisäksi etsimme alueelta aktiivisesti tiettyjen lintulajien pesiä. Kasvillisuuden inventoimme kesäkuun loppupuolella ja heinäkuun alkupuolella. Tarkkoja lajilistoja ei laadittu, vaan keskityimme luontotyyppien piirteiden ja arvokkuuden yleiseen arvioimiseen sekä mahdollisten uhanalaisten tai harvinaisten kasvien havaitsemiseen.

 

3. LUONTOSELVITYS

Tutkitulla alueella esiintyy useita eri luontotyyppejä, jotka on merkitty karttaan 2. Metsätyypeistä ovat edustettuna Cajanderin (1909) kasviyhdyskuntiin perustuvan luokittelun mukaisesti Cladina-tyyppi (ClT), Calluna-tyyppi (CT), Vaccinium-tyyppi (VT), Myrtillus-tyyppi (MT), Oxalis-Myrtillus -tyyppi (OMT) sekä Oxalis-Maianthemum -tyyppi (OMaT). Lisäksi alueella on suotyypeistä Laineen & Vasanderin (1989) mukaan määritettynä kuivuvaa korpea, joka on muuttumassa tai muuttunut mustikkaturvekankaaksi (Mtkg) sekä kangas- ja isovarpurämettä (KgR ja IR). Susivuoren ja Paarmanninvuoren välimaastossa on soranottoalue, joka on linnustoltaan kohtalaisen kiinnostava. Alueet joiden käytössä luontoarvoja olisi erityisesti huomioitava on merkitty karttaan 3.

 

3.1 METSÄTYYPIT

3.1.1 Cladina-tyyppi (ClT)

Tämä metsätyyppi muodostuu alueille, joilla ei ole varsinaista yhtenäistä maapeitettä. Tutkimusalueella se on tyypillistä Etelävuoren, Pyhävuoren, Susivuoren, Lintuvuoren ja Hannunvuoren kallioisille ja kivikkoisille lakiosille. Lisäksi sitä esiintyy Storgräspottenin ja Susivuoren välisillä kallioilla.

Cladina-tyypin metsässä jäkälät muodostavat merkittävän osan pohjakerroksesta. Tyypillisiä ovat poronjäkälät (Cladina), sekä rupi- ja lehtijäkälät. Varpukasveista esiintyy puolukka (Vaccinium vitis-idaea), sianpuolukka (Arctostphylos uva-ursi), kanerva (Calluna vulgaris) ja variksenmarja (Empetrum nigrum). Pensaskerrosta ei yleensä ole, ja harvakasvuinen männikkö (Pinus sylvestris) muodostaa puuston. Cladina-tyypin metsä on hyvin arkaa kulutukselle, mikä asettaa sen käytölle rajoituksia.

Vaikka kyseessä on kasvillisuudeltaan karu ja linnustoltaan jokseenkin köyhä metsätyyppi, esiintyvät monet Etelä- ja Pyhävuoren harvinaisista kasvi- ja lintulajeista juuri näillä alueilla. Etelävuoren kasveista mainittakoon alueellisesti uhanalainen liuskaraunioinen (Asplenium septentrionale) sekä harvinaiset sammallajit tummauurnasammal (Amphidum lapponicum), siloriippusammal (Neckera complanata), haapasuomusammal (Radula complanata) ja ketjusammal (Lejeunea cavifolia) (Suomen ympäristökeskus 1996). Pyhävuorella lakiosan muinaisrantakivikon eli pirunpellon hyvin monipuoliseen jäkälälajistoon kuuluvat alueellisesti uhanalaiset ja harvinaiset rakkaluppo (Alectoria ochroleuca) ja tunturikarve (Parmelia alpecola). Nämä esiintymät ovat eliömaantieteellisesti merkittäviä erillisesiintymiä, sillä näiden pohjoisten tunturilajien seuraavat esiintymät ovat vasta Oulun läänissä (Suomen ympäristökeskus 1996).

Sekä Etelä-, Pyhä- että Susivuoren lakiosien linnustoon kuuluvat metso (Tetrao urogallus) ja uhanalainen kehrääjä (Caprimulgus europaeus) (Lundberg 1978, Byholm 1994). Kansallisesti uhanalainen kangaskiuru (Lullula arborea) pesi Pyhävuoren maastossa säännöllisesti vielä 1980-luvulla ja pesii mahdollisesti edelleen ainakin satunnaisesti, tänä vuonna se kuultiin Susivuoren ja Paarmanninvuoren välisellä sorakuopalla. Susivuoren pohjoisosan Cladina-Calluna -tyypin metsässä pesii huuhkaja (Bubo bubo). Töyhtötiainen (Parus cristatus), leppälintu (Phoenicurus phoenicurus), pajulintu (Phylloscopus trochilus), harmaasieppo (Muscicapa striata) ja peippo (Fringilla coelebs) ovat tämän metsätyypin harvoja vakituisia asukkeja. Myös palokärki (Dryocopus martius) pesii korkeimmissa männyissä ja käkikin (Cuculus canorus) kukkuu usein täällä.

Etelävuoren lakiosat kuuluvat Natura 2000 -ohjelmaan ja Pyhävuoren ja Susivuoren Cladina-tyypin metsäalueet kallioidensuojeluohjelmaan. Kuten edellä todettiin toimenpiteiden suunnitteleminen näillä alueilla edellyttää yhteydenpitoa paikallisen ympäristökeskuksen kanssa. Sen sijaan Lintuvuoren ja Hannunvuoren sekä Storgräspottenin ja Susivuoren väliset kallioiset alueet eivät ole minkään ohjelman puitteissa suojeltuja. Niiden luonto - erityisesti jäkäliköt - on kuitenkin sen verran arkaa kulutukselle, ettei se kestä raskasta käyttöä eikä retkeilyä muuten kuin huolellisesti sijoitettuja polkuja pitkin.

 

3.1.2 Calluna-tyyppi (CT) - Vaccinium-tyyppi (VT)

Nämä metsätyypit ovat jokseenkin tavallisia koko alueella ja esiintyvät siinä määrin limittäin, että niitä on tarkoituksenmukaista käsitellä tässä yhdessä. Kyseisiä metsätyyppejä on heti Etelävuoren, Pyhävuoren, Susivuoren, Lintuvuoren ja Hannunvuoren paljaiden lakiosien alapuolelta alkavilla moreenimailla. Lisäksi Calluna-Vaccinium -tyypin metsää kasvaa suurehkolla alueella Storgräspottenin lounaispuolella ja Alilidenin pohjoispuolella sijaitsevien kallioisten alueiden ympärillä.

Calluna-tyypin pohjakerrosta hallitsevat jäkälät ja sammalet, joita esiintyy suurinpiirtein yhtä runsaasti. Kenttäkerroksessa vallitsevat varpukasvit. Näistä runsain on tyyppilaji kanerva. Sen ohella kasvaa variksenmarjoja, puolukoita ja sianpuolukoita. Heinä- ja ruohokasvit ovat tässä metsätyypissä melko harvalukuisia. Pensaskerros on harva ja muodostuu lähinnä katajista (Juniperus communis) ja männyistä. Valtapuu on mänty. Vaccinium-tyypin pohjakerroksessa vallitsevat sammalet ja jäkäliä esiintyy vähemmän. Varvuista yleisin on puolukka, ja sen lisäksi kasvaa heinä- ja ruohokasveja. Muun muassa kangasmaitikka (Melampyrum pratense) ja metsälauha (Deschampsia flexuosa), ovat näille metsille tyypillisiä lajeja. Pensaskerroksessa kasvaa pieniä pihlajia (Sorbus aucuparia) ja katajia. Valtapuu on tässäkin metsätyypissä mänty.

Calluna-Vaccinium -tyypin metsistä ei tässä selvityksessä löytynyt kansallisesti harvinaisia tai uhanalaisia kasveja. Mainittakoon kuitenkin alueellisesti harvinainen mäntykukka (Monotropa hypopitys), jota kasvaa runsaasti Etelävuoren länsirinteellä ja esiintyy myös Pyhävuoren ja Susivuoren alueella sekä Storgräspottenin lounaispuolisessa metsässä.

Linnustoltaan nämä metsät ovat köyhiä. Lajisto on pitkälti samaa kuin Cladina-tyypin metsissä, pikkulintuja esiintyy ehkä enemmän, mm. harmaasieppo kuuluu peruslajistoon. Korppi (Corvus corax) suosii näitä metsätyyppejä, tässä inventoinnissa korpin havaittiin pesivän Hannunvuoren paikkeilla. Siellä havaittiin myös metson jätöksiä. Tämän tyypin metsät ovatkin etenkin talvisin ukkometsojen suosimaa maastoa. Susivuoren Cladina-Calluna -tyypin metsässä pesii huuhkaja. Myös kehrääjää ja käkeä tavataan näissä metsissä.

 

3.1.3 Myrtillus-tyyppi (MT)

Suurin osa tutkitun alueen metsistä on Myrtillus-tyypin metsää ja se muodostaa pääosan myös talousmetsistä. Valtaosa alueen Myrtillus-tyypin metsistä onkin hakattua ja sille on istutettu mäntyä kuten myös Calluna- ja Vaccinium-tyypin metsille on monessa tapauksessa käynyt. Osa näistä käsitellyistä talousmetsäalueista on varsin ryteikköistä ja luonnonarvoiltaan köyhää.

Pohjakerros koostuu pääosin sammalista, jäkäliä kasvaa vain puissa. Varvuista yleisin on tyyppilaji mustikka (Vaccinium myrtillus), heinä- ja ruohokasvit ovat paikoitellen yleisiä. Niistä tavallisia ovat mm. kultapiisku (Solidago virgaurea), kangasmaitikka ja metsätähti (Trientalis europaea). Harvinaisemmista lajeista mainittakoon alueella paikoitellen esiintyvä yövilkka (Goodyera repens) sekä hieman kosteammilla alueilla viihtyvä herttakaksikko (Listera cordata). Alilidenin alueella esiintyy jopa koiranheisi (Viburnum opulus) sekä sinivuokko (Hepatica nobilis), joka kasvaa myös Etelävuoren itärinteellä. Kahden viimeksi mainitun lajin kasvupaikat lähestyvät jo Oxalis-Myrtillus -tyypin metsää. Myrtillus-tyypin metsän suhteellisen kehittynyt pensaskerros muodostuu mm. pihlajista ja kuusista (Picea abies) ja puusto on kuusivaltaista.

Nämä alueet ovat linnustoltaan sekä lukumääräisesti että lajistollisesti rikkaita. Tyypillisesti esiintyy useita tikka-, tiais- ja rastaslajeja. Laulurastas (Turdus philomelos) ja punarinta (Erithacus rubecula) kuuluvat pikkulinnuston tyyppilajeihin. Myrtillus-tyypin metsissä esiintyivät kaikki alueella tavatut kanalinnut: pyy (Bonasa bonasia), teeri (Tetrao tetrix) ja metso sekä mm. närhi (Garrulus glandarius) ja lehtokurppa (Scolopax rusticola). Myös petolinut, mm. viirupöllö (Strix uralensis), kanahaukka (Accipiter gentilis) ja hiirihaukka(Buteo buteo) viihtyvät näissä metsissä.

 

3.1.4 Oxalis-Myrtillus -tyyppi (OMT)

Tätä metsätyyppiä esiintyy laikuittain Myrtillus-metsän lomassa kosteammilla paikoilla mm. Etelävuoren ja Pyhävuoren länsirinteissä, Alilidenin ja maantien välillä, Pirttirämäkän suoalueen pohjoispuolella sekä Storgräspottenin itäpuolella.

Sammalpeite ei ole täysin kattava ja jäkälät puuttuvat tämän metsätyypin pohjakerroksesta kokonaan. Heiniä ja ruohoja esiintyy runsaasti, varvuista lähes yksinomaan mustikka ja sekin suhteellisen harvalukuisena. Pensaskerros on hyvin kehittynyt ja muodostuu mm. koivuista (Betula pendula ja pubescens), kuusesta ja pihlajasta. Myös taikinamarjaa (Ribes alpinum) ja vadelmaa (Rubus idaeus) esiintyy. Puusto on kuusivaltaista, mutta myös lehtipuita kuten koivua, haapaa (Populus tremula), raitaa (Salix caprea) ja pihlajaa saattaa olla runsaastikin.

Linnustoltaan tämä metsätyyppi on vielä rikkaampaa kuin Myrtillus-tyypin metsät. Rastas-, tikka- ja tiaislajien lisäksi Oxalis-Myrtillus -tyypin metsille ovat tyypillisiä esim. punarinta, peukaloinen (Troglodytes troglodytes) ja tiltaltti (Phylloscopus collybita). Tämän tyypin metsistä löytyi myös hiirihaukanpesä Natura 2000-alueeseen kuuluvasta Pyhävuoren lehdosta sekä viirupöllönpesä Storgräspottenilta.

 

3.1.5 Oxalis-Maianthemum -tyyppi (OMaT)

Tämä metsätyyppi kuuluu lehtoihin, eikä ole tutkitulla alueella kovin yleinen. Tämä johtuu osittain siitä, että ahkera ojitus on kuivattanut metsämaita, mutta kyseinen metsätyyppi ei muutenkaan ole näillä seuduilla kovin tavallinen. Oxalis-Maianthemum -tyypin metsää on kuitenkin pieninä laikkuina Pyhävuoren länsirinteellä pääosin Natura 2000-alueella ja Storgräspottenin ympäristössä sekä monien alueella sijaitsevien lähteiden läheisyydessä.

Oxalis-Maianthemum -tyypin metsissä esiintyy vain joitakin lehtosammallajeja harvakasvuisina, varvutkin puuttuvat lähes kokonaan. Sen sijaan ruohoja esiintyy runsaasti ja korkeakasvuisena. Myös pensaskerros on hyvin kehittynyt, ja siihen kuuluvat mm. paatsama (Rhamnus frangula), herukat (Ribes), lehtokuusama (Lonicera xylosteum) ja näsiä (Daphne mezereum)(kuvia 1, 2). Puusto muodostuu kuusesta ja lehtipuista.

Tutkitun alueen suurimmat putkilokasviharvinaisuudet tavataan tässä metsätyypissä, mm. uhanalaiset metsänemä (Epipogium aphyllum) ja jänönsalaatti (Mycelis muralis) sekä harvinainen purolitukka (Cardamine amara) Pyhävuoren länsirinteen Natura-alueeseen kuuluvassa lehdossa. Linnusto on suurelta osin samanlainen kuin Myrtillus-metsissä. Oxalis-Myrtillus -tyypin metsät ovat voimakkaasti taantuneen tiltaltin eniten suosima habitaatti, myös peukaloinen ja puukiipijä (Certhia familaris) esiintyvät näissä metsissä.

 

3.2 SUOTYYPIT

3.2.1 Mustikkaturvekangas (Mtkg)

Tätä ojitusten seurauksena kuivuvaa entistä mustikkakorpea (MK) esiintyy tutkimusalueella laikuttain ja eri asteisesti kehittyneenä mm. Etelävuoren länsi- ja itäpuolella, Lintuvuoren lounaispuolella, Susivuoren luoteispuolella, Storgräspottenin kaakkois- ja koillispuolellapuolella sekä Alilidenin alueella.

Mustikkaturvekankaan pohjakerroksessa esiintyy sekä rahka- että metsäsammalia, joista tyypillinen on metsäkerrossammal (Hylocomium splendens). Tyypin indikaattorilajeja ovat ns. tuoreen kankaan ruohot, mm. metsätähti, metsäkorte (Equisetum sylvaticum), oravanmarja (Maianthemum bifolium) ja vanamo (Linnea borealis). Varvuista yleisin on mustikka. Puusto on yleensä kuusivaltaista, mutta lehtipuita, erityisesti koivua on usein runsaastikin sekapuuna.

Linnusto on paljolti samankaltainen kuin Myrtillus- ja Oxalis-Myrtillus -tyypin metsissä. Alueilla, joilla kasvaa paljon koivuja, ja joilla ei ole tehty harvennushakkuita viihtyy myös maamme tavallisimpiin kuuluva petolintu, varpushaukka (Accipiter nisus). Harvennetuilla alueilla tämä peto ei yleensä enää viihdy. Sama koskee myös tiltalttia.

Näiden alueiden luonnonarvot ovat ojitusten seurauksena jo siinä määrin kärsineet, ettei luonto aseta varsinaisia rajoituksia alueiden käytön suunnittelulle.

 

3.2.2 Kangasräme (KgR) ja isovarpuräme (IR)

Näitä suotyyppejä tutkimusalueella edustavat Etelävuoren koillispuolella sijaitseva räme, Pyhävuoren ja Susivuoren välillä sijaitseva Pirttirämäkkä sekä Natura 2000-alueeseen kuuluva Santaheinirämäkkä.

Sammalkerros on näillä rämeillä yhtenäinen ja muodostuu pääasiassa rahkasammalista, metsäsammalia voi esiintyä laikuttain. Kenttäkerroksessa leimaa-antavia ovat ns. rämevarvut, mm. juolukka (Vaccinium uliginosum) ja suopursu (Ledum palustre). Kangaskasvillisuutta, mm. mustikkaa, voi kuivemmilla alueilla esiintyä laikuttain. Ruohoja ei juuri ole. Puusto on mäntyvaltaista, kosteammilla alueilla usein harvaa. Myös koivua ja kuusta voi esiintyä.

Linnusto on näillä alueilla varsin köyhää ja koostuu lähinnä muutamasta metsäkirvisparista, pajulinnusta, peiposta ja käestä. Etelävuoren koillispuolinen räme on täysin ojitettu, eikä luonto aseta sen käytölle erityisiä rajoitteita. Pirttirämäkkä on hieman luonnonmukaisemmassa tilassa. Se on ojitettu vain reunoiltaan, joten avoimiakin kohtia on vielä jäljellä. Senkään käyttöä eivät kuitenkaan luonnonarvot juuri rajoita. Santaheinirämäkkä kuuluu Natura 2000 -alueeseen.

 

4. ALUEEN LINNUSTO

Pesivien lintujen parimäärä selvitettiin toukokuun puolivälissä lähinnä linjalaskentamentelmällä. Tämä tapahtui siten, että kuljimme karttaan 1 merkityt laskentalinjat aikaisin aamulla ja inventoimme linnuston linjalaskennasta annettujen ohjeiden mukaan (Koskimies & Väisänen 1986). Jotta saisimme selvitettyä alueen kokonaisparimäärän kulkivat linjat osittain jo suojelluilla alueilla, vaikkei näiden alueiden luontoa muuten tässä tutkimuksessa tarkemmin inventoitukaan. Linjat sijoitettiin siten, että eri luontotyypit olivat niillä edustettuna suurinpiirtein samassa suhteessa kuin luontotyypit esiintyvät tutkitulla alueella. Linjalaskentojen lisäksi alueella etsittiin aktiivisesti lähinnä petolintujen ja kehrääjän pesiä tai reviirejä. Sorakuopan linnusto selvitettiin laskemalla alueen tarkka parimäärä. Taulukossa 1 esitetään kaikki linjoilla reviiriä pitäneet lintuparit, jotka havaittiin linjalaskennoissa 23.-25.5.1999, sekä edellä mainituilla erikoiskäynneillä touko-kesäkuussa.

Linjojen yhteenlaskettu pituus on 10,1 km, josta 23% oli Cladina-tyypin metsässä, 37% Calluna- ja Vaccinium -tyypin metsissä ja noin 59% Myrtillus-tyypin metsässä, joka on tutkitun alueen tavallisin luontotyyppi. Noin 1% linjoista sijaitsi Oxalis-Myrtillus -tyypin tai Oxalis-Maianthemum -tyypin metsissä ja soisilla alueilla, sillä näiden luontotyyppien kokonaisosuus alueella on pieni. Rehevämmät metsätyypit ovat edustettuna linjalaskeinnoissa lähinnä Myrtillus-tyypin metsässä sijainneiden lähteisten alueiden osalta.

Alueen yleisin lintulaji on peippo, jota linjalaskentojen perusteella esiintyi 340 paria. Seuraavaksi yleisin on pajulintu. Molemmat lajit esiintyvät kaikissa alueen metsä- ja suotyypeissä, mutta kannat ovat tiheimmillään Myrtillus- ja Oxalis-Myrtillus -tyypin metsissä sekä pajulinnun tapauksessa myös Calluna- ja Vaccinum-tyypin metsissä. Kolmanneksi yleisin laji on metsäkirvinen, joka viihtyy parhaiten kuivemmissa metsissä (CT-VT) ja sen kanta olikin tiheä mm. Hannunvuorella ja Pyhävuorella. Metsäkirvinen viihtyy myös hakkuuaukeilla, joita alueella esiintyy suhteellisen paljon. Muita runsaina esiintyviä lajeja ovat mm. Myrtillus- ja Oxalis-Myrtillus -tyypin metsissä viihtyvä hippiäinen (Regulus regulus), laulurastas ja punarinta. Myös tiaisia, erityisesti talitiaisia (Parus major) ja hömötiaisia (Parus montanus) esiintyy alueella runsaasti. Kuusitiaisen (Parus ater) kanta Pyhävuoren alueella on melkein kolme kertaa tiheämpi kuin yleensä eteläsuomalaisissa metsissä (katso Virkkala ym. 1994). Kuivissa mäntymetsissä esiintyy yleisenä myös niille tyypillinen töyhtötiainen. Lintulaskentojen iloisimpia yllätyksiä oli leppälinnun tiheä kanta alueella. Tämä laji on käymässä epätavallisemmaksi Etelä-Suomessa, mutta Pyhävuoren alueella sen kanta oli jopa 4,75 paria/km2 eli yhteensä 57 paria, kun eteläsuomalaisissa metsissä yleensä kannan tiheys on 1,05 paria/km2 (Virkkala ym. 1994). Erityisen runsaslukuisena leppälinnut lauloivat Etelävuoren rinteillä. Leppälintu ja töyhtötiainen ovat niitä harvoja lajeja, jotka suosivat kuivia mäntymetsiä habitaatin valinnassaan. Harmaasieppo esiintyy melko runsaslukuisena mäntymetsissä, harvinaisempi se on kuusivaltaisissa metsissä, joissa sen sukulainen kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) sen sijaan viihtyy. Alueella on myös epätavallisen tiheä kulorastaskanta (Turdus viscivorus). Tikoista vain käpytikka (Dendrocopos major) on yleinen, palokärkiä löytyi vain kolme paria. Palokärjen reviirit ovat huomattavasti suurempia kuin käpytikan ja koska kevät 1999 oli lisäksi erittäin hyvä käpyvuosi on ymmärrettävää, että käpytikka esiintyi palokärkeä runsaslukuisempana. Myös runsaslukuisena esiintyneet vihervarpunen (Carduelis spinus) ja käpylinnut (Loxia sp.) hyötyvät hyvästä käpyvuodesta. Alueella aikaisemmin esiintynyttä pohjantikkaa (Picoides tridactylus) (Lundberg 1978) emme tässä selvityksessä havainneet. Koska laji on vaikeasti havaittava ei sen esiintymistä alueella voida kuitenkaan kokonaan poissulkea. Kevät 1999 oli suhteellisen kylmä, mikä saattaa selittää yleensä hieman pohjoisempien lajien, urpiaisen (Carduelis flammea) ja järripeipon (Fringilla montifringilla) runsauden. Kanalinnuista tavallisin oli pyy. Myös metsoja esiintyy alueella hyvin runsaasti, linjalaskentojen mukaan pariluku lähentelee jopa kolmeakymmentä. Teeri oli sen sijaan melko harvalukuinen.

Susivuoren ja Paarmanninvuoren välillä sijaitsevalla Sorakuopalla esiintyy lajeja, joita ei muualla tutkitulla alueella esiinny. Siellä havaittiin mm. suurehko törmäpääsky-yhdyskunta (Riparia riparia), pikkutyllipari (Charadrius dubius) sekä kaksi västäräkkiparia (Motacilla alba). Toukokuussa kuulimme täällä myös alueellisesti erittäin uhanalaisen (kansallisella tasolla vaarantuneen) kangaskiurun kutsuäänen, mikä oli selvityksen merkittävin lintuhavainto. Tähän aikaan vuodesta tehty havainto viittaa voimakkaasti pesimiseen. Kangaskiuru pesi aikaisemmin yleisemmin alueella, mutta tämä havainto oli alueen ensimmäinen useisiin vuosiin. Kangaskiuru pesii yleensä kuivilla mäntymailla ja kallioisilla joutomailla sekä nykyisin usein myös sorakuopilla.

Pyhävuoren alueella esiintyy kangaskiurun lisäksi muutamia muitakin uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Kansallisesti uhanalaisia kehrääjiä on yhteensä viisi paria: yksi Susivuorella, kaksi Pyhävuorella ja kaksi Etelävuorella. Storgräspottenilla pesii harvinainen viirupöllö, Pyhävuoren länsirinteessä hiirihaukka ja Susivuoren pohjoisosassa huuhkaja. Inventointi-alueella saattaa olla myös sekä kana- että varpushaukan pesät, vaikkei niitä tässä selvityksessä löytynytkään. Näiden lajien läsnäoloa alueella osoittavat niiden aterioinnin jäljiltä löytyneet saaliintähteet. Lisäksi Hannunvuorella pesii korppi.

 

Taulukko 1.

Linjojen (yht. 10.1 km) yhteenlaskettu parimäärä 23-25.5.1999. Suorat reviiri- tai pesälöydöt (0=reviiri, 1=pesä), jotka eivät ole osuneet linjoille, mutta jotka on havaittu alueella muuten (esim. etsittäessä petolintujen pesiä) on merkitty tähdellä (*).

 

laji

tieteellinen nimi

paria

paria/km2

%

Kanahaukka

Accipiter gentilis

0-1*

   

Varpushaukka

Accipiter nisus

0-2*

   

Hiirihaukka

Buteo buteo

1*

0,08

< 1

Pyy

Bonasa bonasia

34

2,83

2

Teeri

Tetrao tetrix

17

1,42

1

Metso

Tetrao urogallus

28

2,33

1

Pikkutylli

Charadrius dubius

1*

0,08

< 1

Lehtokurppa

Scolopax rusticola

18

1,50

1

Metsäviklo

Tringa ochropus

4

0,33

< 1

Sepelkyyhky

Columba palumbus

24

2,00

1

Käki

Cuculus canorus

13

1,08

1

Huuhkaja

Bubo bubo

1*

0,08

< 1

Viirupöllö

Strix uralensis

1*

0,08

< 1

laji

tieteellinen nimi

paria

paria/km2

%

Kehrääjä

Caprimulgus europaeus

5*

0,42

< 1

Palokärki

Dryocopus martius

3

0,25

< 1

Käpytikka

Dendrocopos major

23

1,92

1

Kangaskiuru

Lullula arborea

0-1*

   

Törmäpääsky

Riparia riparia

31*

2,58

1

Metsäkirvinen

Anthus trivialis

143

11,92

7

Västäräkki

Motacilla alba

10

0,83

< 1

Peukaloinen

Troglodytes troglodytes

23

1,92

1

Rautiainen

Prunella modularis

28

2,33

1

Punarinta

Erithacus rubecula

95

7,92

4

Leppälintu

Phoenicurus phoenicurus

57

4,75

3

Pensastasku

Saxicola rubetra

14

1,17

1

Kivitasku

Oenanthe oenanthe

10

0,83

< 1

Mustarastas

Turdus merula

30

2,50

1

Laulurastas

Turdus philomelos

47

3,92

2

Punakylkirastas

Turdus iliacus

38

3,17

2

Kulorastas

Turdus viscivorus

20

1,67

1

Hernekerttu

Sylvia curruca

21

1,75

1

Pensaskerttu

Sylvia communis

13

1,08

1

Lehtokerttu

Sylvia borin

15

1,25

1

Tiltaltti

Phylloscopus collybita

47

3,92

2

Sirittäjä

Phylloscopus sibilatrix

11

0,92

1

Pajulintu

Phylloscopus trochilus

311

25,92

15

Hippiäinen

Regulus regulus

61

5,08

3

Harmaasieppo

Muscicapa striata

57

4,75

3

Kirjosieppo

Ficedula hypoleuca

38

3,17

2

Töyhtötiainen

Parus cristatus

47

3,92

2

Kuusitiainen

Parus ater

13

1,08

1

Hömötiainen

Parus montanus

52

4,33

2

Talitiainen

Parus major

61

5,08

3

Puukiipijä

Certhia familaris

31

2,58

1

Pikkulepinkäinen

Lanius collurio

7

0,58

< 1

Närhi

Garrulus glandarius

23

1,92

1

Korppi

Corvus corax

1*

0,08

< 1

Peippo

Fringilla coelebs

340

28,33

16

Järripeippo

Fringilla montifringilla

30

2,50

1

Vihervarpunen

Carduelis spinus

65

5,42

3

Urpiainen

Carduelis flammea

15

1,25

1

Pikkukäpylintu

Loxia curvirostra

34

2,83

2

Isokäpylintu

Loxia pytyopsittacus

18

1,50

1

Käpylintu

Loxia sp

31

2,58

1

Punatulkku

Pyrrhula pyrrhula

42

3,50

2

Keltasirkku

Emberiza citrinella

17

1,42

1

Yhteensä

56 lajia

2120

176,67

100

 

5. LUONNON HUOMIOIMINEN ALUEIDEN KÄYTÖSSÄ

Valtaosa nyt tutkitun alueen suojelua vaativista tai kulutukselle aroista alueista on jo suojeltu joko Natura 2000 -ohjelman tai muiden suojeluohjelmien perusteella. Natura 2000 -alueita ovat Storgräspottenin lehto, Pyhävuoren lehdot, Etelävuoren kalliomuodostuma sekä osa Santaheinirämäkän suoalueesta. Kallioidensuojeluohjelmaan kuuluvat Pyhävuoren ja Susivuoren kallioalueet. On selvää, että näiden alueiden käyttö siten, että se muuttaisi luontoa olennaisesti on lakisääteisestikin kielletty. Tehtäessä suunnitelmia, jotka koskevat Natura 2000 -alueita tai kallioidensuojeluohjelmaan kuuluvia alueita, on tärkeää olla yhteydessä paikalliseen ympäristökeskukseen. Kyseiset alueet ovat kuitenkin retkeilyn kannalta tutkitun alueen mielenkiintoisimpia, eikä retkeilylle jo olemassaolevia reittejä pitkin yleensä ole luonnon puolesta ehdottomia esteitä. Tämä edellyttää kuitenkin erityisesti kallioisilla alueilla sitä, että poluilta ei poiketa.

Uusia reittejä suunniteltaessa olisi ehkä tarkoituksenmukaista pyrkiä yhdistämään Pyhävuoren hiihtoladut Susivuoren alueen reitteihin. Tällöin reitti kannattaisi mielenkiintoisuuden kannalta tehdä siten, että se kulkisi maisemallisesti kauniin Lintuvuoren sekä rehevän Santaheinirämäkän suoalueen kautta. Lintuvuorella on osittain jokseenkin luonnontilaista kalliomännikköä ja hieno jäkäläkasvusto ja näiden yli polkua ei pitäisi tehdä.

Lintuvuoren lounaispuolella sekä Storgräspottenin kaakkoispuolella sijaitsevilla mustikkaturvekankailla on vielä jäljellä korven tunnuspiirteitä ja sellaisenaan ne ovat suhteellisen edustavia, joskin yleisvaikutelmaan vaikuttavat olennaisesti ojitukset sekä harvennus- ja avohakkuut. Hannunvuorella on hieno kallioinen mäntymetsä, jota ei kannattaisi hakata enempää kuin jo on tehty. Etelävuoren ja Hannunvuoren välinen alue on talousmetsää, johon on jäänyt joitakin käsittelemättömiä alueita, alue on paikoin hyvin ryteikköistä ja vaikeakulkuista ja suurimman luonnonarvonsa jo menettänyttä. Talousmetsäalueen pohjoispuolella on räme, jonka luonnonarvot ovat vähäiset tehtyjen ojitusten seurauksena.

Storgräspottenin Natura-alueella kasvaa uhanalainen ja näyttävä siperiankärhö (Clematis alpina subsp. sibirica) sekä useita muita kasvitieteellisesti kiinnostavia ja uhanalaisia lajeja. Näiden kasvien säilymisen turvaamiseksi olisi parempi, ettei retkeilyreittiä vedettäisi sinne, etenkin kun Storgräspottenin ympäristö on sekä Susivuoren että Pyhävuoren puolelta lähestyttynä pääosin retkeilyn kannalta jokseenkin epäkiinnostavaa talousmetsää ja hakkuita. Lisäksi Storgräspottenilla pesi ainakin tänä vuonna (1999) viirupöllö, jonka pesäpöntön läheisyydessä ei ole pesimärauhan eikä myöskään oman turvallisuuden varmistamiseksi hyvä liikkua. Myös Susivuorella sijaitseva huuhkajan pesimäreviiri, Hannunvuoren länsipuolinen korpin pesimäreviiri sekä Pyhävuoren lehdon hiirihaukan pesäpaikka olisi syytä huomioida suunniteltaessa alueen käyttöä, sillä nämä lajit tarvitsevat pesimärauhan ja ovat lisäksi rauhoitettuja.

Tässä luontoselvityksessä ei löytynyt varsinaista suojelua edellyttäviä uhanalaisia tai harvinaisia kasvi- tai eläinlajeja sellaisilta alueilta, joita ei vielä ole suojeltu. Suurin osa suojelemattomasta alueesta on talousmetsää, jonka luonnonarvot ovat jo tuntuvasti heikenneet alueella tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden ja ojituksen johdosta. Raskaita toimenpiteitä olisi syytä välttää Lintuvuorella ja Hannunvuorella sekä Storgräspottenin ja Susivuoren välisillä kallioilla lähinnä maisemallisista syistä, jälkimmäisellä on jopa pieni jyrkänne. Alueen käyttöä suunniteltaessa on muistettava, että laki kieltää sellaisten Natura 2000 -alueiden ulkopuolistenkin hankkeiden toteuttamisen, joiden vaikutukset ulottuisivat Natura 2000 -alueelle heikentäen sen luonnonarvoja ilman erityistä ympäristövaikutusten selvittämismenettelyä (Luonnonsuojelulaki 65 ja 66§). Tällaiseksi hankkeeksi voitanee katsoa esimerkiksi ojittaminen tai hakkuut, mikäli niiden vaikutukset ulottuisivat Natura 2000 -alueelle.

 

6. KIRJALLISUUS

 

7. LIITTEET

 

Kartta 1. Lintujen linjalaskentareitit 23.-25.5.1999. 1:20 000.

 

Kartta 2. Kartassa on esitetty suuntaa-antavasti kullakin alueella vallitseva luontotyyppi. Myrtillus-tyypin ja Oxalis-Myrtillus -tyypin metsiä ei ole tässä erotettu toisistaan, sillä jälkimmäistä esiintyy vaikeasti rajattavina pieninä laikkuina edellisen lomassa. 1:20 000.

 

Kartta 3. Alueet, joiden käytön suunnittelussa luonnonarvot on erityisesti huomioitava. Karttaan on merkitty Natura 2000 -alueet sekä kansallisesti arvokkaan kallioalueet. Lisäksi on merkitty tässä selvityksessä kulutukselle aroiksi havaitut kallioalueet sekä löydetyt petolintujen pesimäreviirit. 1:20 000.