Nimittäin
totuus miksi Suomen tulisi saada lisää ydinvoimaloita.
Enää ei ole valtakuntatason päättäjien ykköshuolena
ilmastonmuutos vaan teollisuuden tarvitsema ydinenergia. Eiväthän
firmat muuten pysy pörssikurssien kärjessä! Ministeri Mauri
Pekkarinen Ylen uutisten (7.2) mukaan rauhoitteli meitä kansalaisia,
että Suomeen tullaan tällä hallituskaudella perustamaan
korkeintaan yksi ydinvoimala. Nyt ministeri Pekkarinen on kuitenkin lämmennyt
ydinvoimaenergialle siinä määrin, että (Vbl 10.5)
keskustelua tullaan lähiaikoina käymään hallituspuolueiden
välillä jopa useammasta kuin yhdestä ydinreaktorista. Hän
jopa meni niin pitkälle, että melkein lupasi Fennovoiman ydinjätteellekin
Posivan luolan käyttöön. Kuitenkin vain sillä edellytyksellä,
että Fennovoimalle myönnetään lupa ydinvoimalan perustamiseen!
Ties kenen kaikkien maiden ydinjätteet me vielä olemme valmiita
ottamaan vastaan Posivan luolastoon, vieraanvaraisia kun me suomalaiset
olemme.
Taloustutkimuksen Ylelle tekemän kyselyn mukaan (Vbl. 9.5) yli puolet
eli 53% kansalaisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista ja vain
34% on sille myöntyväinen. Loput eivät osanneet vastata
tai eivät halunneet ottaa kantaa asiaan. Tämä kansalaisten
ydinvoimakielteisyys saikin ministeri Pekkarisen moittimaan meitä
suomalaisia ymmärtämättömiksi kun emme halua ymmärtää
teollisuuden lisääntyvää energian tarvetta!
Myös Kristiinankaupungin terävin kärki eli kaupunginjohtaja
hoveineen on harras ydinvoiman kannattaja. Varmaan voisi myös moittia
Skaftungilaisia ja Siipyyläisiä siitä, että he ovat
ymmärtämättömiä kun eivät halua Fennovoiman
ydinvoimalaa sen paremmin taka- kuin etupihalle. Kyläläisiä
ei todellakaan voi moittia siitä, sillä ei varmaan kukaan Kristiinankaupungin
päättäjistäkään halua ydinvoimalaa omalle
taka- tai etupihalle. Vai haluavatko he? Yleensähän on mukavampaa
kun tuollaiset ”ongelmajätelaitokset” ovat naapurin aidan
takana ja vielä niin piilossa etteivät näy omalle tontille.
Kohtahan se nähdään. Edessä on varmaan taas kova kädenvääntö
asiasta - ydinvoimala vai ei! Ensin nyt kuitenkin väännetään
kättä siitä aloitetaanko kaavoitus Fennovoiman toiveiden
mukaan vai ei. Malttia ei vaan tunnu olevan odottaa mitä mieltä
Pohjanmaan liitto ja ympäristökunnat ovat asiasta. Siis Fennovoiman
mielestä ydinvoimalan lähiseudun asukkaista viis ja rynnätään
vaan kaavoittamaan.
Kristiinankaupungin valtuusto teki 31.3 kielteisen päätöksen
ydinvoimalle äänin 16-11 eli ei ydinvoimalaa Siipyyhyn/Skaftungiin.
He totesivat sen olevan sopimaton laitos paikkakunnalle. Nähtäväksi
jää uhrataanko nyt Skaftungin kylä väestöineen
ja laaja alue luontoympäristöä, jotta saadaan Suomen teollisuudelle
ydinenergiaa ja siinä sivussa parannetaan näennäisesti
myös ilmastoa, jotta maailma pelastuisi!
Marianna Teirfolk Mustasaari/Skaftung
*******************************************************************************
The text
is copyright of the author
|