Millaisia
muutoksia asiassa on tapahtunut sen jälkeen, kun samaa asiaa
joudutaan taas käsittelemään Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston
kokouksessa kesäkuun alussa?
Käytännössä ainut muutos on se, että
Fennovoima onnistui vuokraamaan/ostamaan palan maata hieman eri paikasta
kuin aiemmin olisi halannut. Tämä uusi ydinvoimalalle suunniteltu
paikka on aiemman paikan lähellä eli Isonjärven pohjois-
ja koillispuolellla. Alue on nyt myös hieman lähempänä
Skaftungin kylää, koko kylä on 5 kilometrin suoja-alueen
(lue vaara-alueen) sisällä.
Voimassa ovat myös kaikki aiemmin todetut muut ydinvoimalalle
kielteiset tosiasiat, jotka ovat tulleet esille mm. Yva-lausunnoissa ja
lukuisissa yleisönosastokirjoituksissa. Skaftungin ja Siipyyn kylien
väestö vastustaa edelleen yhtä pontevasti kuin aiemminkin
ydinvoimalan tuloa paikkakunnalle samoin luonto-olosuhteet ovat muuttumattomat.
Ydinvoimalan kaltainen giganttinen laitos tuhoisi vääjäämättömästi
sekä molempien elinvoimaisten kylien väestön tulevaisuuden
että herkän ja haavoittuvan rannikkomaiseman luonnon ja sen
eliöstön.
Kristiinankaupungin päättäjiltä vaaditaan
taas kerran viisaita päätöksiä. Päätöksiä,
jotka kantavat kauas tulevaisuuteen ja vaikuttavat ratkaisevasti myös
Härkmerin, Lapväärtin ja Närpiön perunan- ja
kasvihuoneviljelyksiin. Miten käy kalastuselinkeinojen? Kaikki edellä
mainitut ovat tärkeitä jokapäiväisiä elintarvikkeita
ja niiden markkinointi ydinvoimala vaikeuttaa katastrofaalisesti.
Ydinvoimalalle myönteinen päätös osoittaisi lyhytnäköisyyttä
ja puutteellista harkintakykyä. Sen seurauksia eivät arvosta
tämän päivän ihmiset sen paremmin kuin tulevatkaan
sukupolvet. Olisiko nyt lopultakin aika viheltää peli
poikki, estää Fennovoiman ydinvoimalasuunnitelmat Skaftungin
ja Siipyyn alueelle ja pakottaa se lopettamaan alueen väestön
terrorisointi?
Marianna Teirfolk Mustasaari/Skaftung
*******************************************************************************
The text
is copyright of the author
|