Kristiinankaupunki on tuottanut energiaa vuosikymmeniä, aina 70-luvun alusta asti. Silloin uhrattiin yksi Pohjanmaan kauneimmista ranta-alueista, hävitettiin luonto maan tasalle ja rakennettiin voimala Karhusaareen. Suhteellisen pieni kunta on siis jo kantanut kortensa kekoon energiatuotannon puolesta, eikä ilman uhrauksia. Ehkä uuden tekniikan myötä voidaan vähitellen korvata perinteinen hiilivoimala puhtaammalla tuotannolla samalla paikalla. Oli miten oli, silloin tehty valinta oli valinta ikiajoiksi. Ja varmaan monen mielestä tarpeellinen valinta taloudelliselta kannalta. Tästä on todennäköisesti erilaisia mielipiteitä, mutta se on kuitenkin varmaa, että alueen luontoa ei ikinä voida palauttaa entiselleen.

Katsokaamme kuitenkin asian positiivista puolta – kunnan rajojen sisäpuolella on vielä muutamia kymmeniä kilometrejä rannikkoaluetta, jolla ei ole teollisuutta ja josta osa on erittäin kaunista. Lähemmin tarkasteltuna voidaan Kristiinankaupungin saaristosta todeta seuraavaa. Saaristo on pieni, saaret ovat lähellä rannikkoa ja useissa on kauniit kalliorannat, erityisesti saarien länsipuolella. Saaristolla on oma erikoispiirteensä, ja se poikkeaa selvästi pohjoisempana ja etelämpänä sijaitsevista saaristotyypeistä, eli niistä kivisistä ja matalista saaristoalueista, joihin monet Pohjanmaalla sijaitsevista paikoista yhdistetään (ja joilla on myös oma viehätyksensä!). Edelleen voidaan todeta, että suurin osa tästä kauniista saaristosta sijaitsee eteläisessä Kristiinankaupungissa, Skaftungin-Siipyyn alueella.

Kristiinankaupunkilaisilla on aihetta katsoa olevansa etuoikeutetussa asemassa mitä tulee virkistysmahdollisuuksiin, matkailuelinkeinoihin ja merenläheiseen asumiseen – satumaisen kaunis kaupunki, jolla on hyvä sijainti keskellä luonnon parhaita antimia. Skaftungin kauniiden salmien läpi liukuvat veneet, Kiilin kalasatama auringonlaskussa – tässä vain joitakin vierailijan mieleen painuvista paikoista.

Satuin olemaan kesämökilläni Skaftungissa, kun Radio Vegan toimittajat meloivat mökkini ohi melontaretkellään Pohjanmaan saariston läpi kesällä 2006. Tunsin valtavaa ylpeyttä ja iloa, kun he ilmaisivat äänekkäästi ihailunsa saaristomme kauneudesta, ja vertasivat sitä jopa Ruotsin Bohusläniin. Myöhemmin radiossa lähetetyssä ohjelmassa heiltä kysyttiin, mikä heihin teki suurimman vaikutuksen tällä retkellä. Vastaus oli, että Kristiinankaupungin saaristo oli positiivinen yllätys, ja että se kannattaa erityisesti tuoda esille, koska harva tietää miten kaunis se on. Nyt on siis kaupunginhallitus El Nemrin ja Utterin johdolla päättänyt tuoda esille tämän pienen helmen. Ja millä tavalla? Sijoittamalla Euroopan (luultavasti) suurimman ydinvoimalan, varustettuna yhdellä tai kahdella reaktorilla, suoraan tähän idylliin! Rivakasti ja toimekkaasti järjestetään (kaupungin rahoittama?) houkuttelumatka Olkiluotoon. Mykistyneenä kuunnellaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan vakuutusta, että ollaan päivittäin yhteydessä Fennovoimaan, tehdään kaikki mahdollinen yhtiön kiinnostuksen herättämiseksi. Sokki on kuitenkin suuri, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen paljastuu, että aikomuksena on puristaa valtava laitos Skaftungin ja Siipyyn väliselle alueelle, ja kirjaimellisesti suoraan Granskogien kalankasvatuslaitoksen päälle - yhtiön, joka monessa suhteessa on malliesimerkki pienestä, seudun luonteeseen sopivasta, hyvin hoidetusta ja paikallisesti ankkuroidusta yrityksestä, jossa nuorempi sukupolvi on valmis ottamaan toiminnan ohjat käsiinsä. Mitä tähän voi enää sanoa? Hyvin toimittu, kaupungin johto! Tällä tavalla onnistutte antamaan molemmille kylille kunnon iskun, hävittämään ihmisten uskon tulevaisuuteen sekä aiheuttamaan tuskaa ja huolta hyvin pitkiksi ajoiksi. Tällaiset prosessit vaativat aikaa, ja monet ihmiset tulevat kärsimään epävarmuudesta. Ajatelkaa sitä, te kaikki sopivalla etäisyydellä kantakaupungissa, koskemattomissa pesissänne istuvat, ja ydinvoimalan puolesta puhujat!

Fennovoiman saksalaiset (osuus 1/3) ja ruotsalaiset omistajat luulevat varmaan päässeensä taivaaseen. Saksaan ja Ruotsiin, jonne osa tuotetusta energiasta menee, ei ydinvoimaloita ylipäätään enää saa rakentaa. Katternön voima, joka on myös Fennovoiman osakas, ei todennäköisesti edes voi kuvitella reaktioita, jos ehdotettaisiin ydinvoimalan sijoittamista Pietarsaaren kauniille Fäbodan rannalle. Mutta täällä etelässä ollaan kyllin jalomielisiä. Tosin luonto täällä ei ole oikein sopiva valtavalle ydinvoimalalle (m.m. vedensyvyysongelmia, ei sopivia laituripaikkoja), mutta eihän se oikeastaan ole ongelma. Olkaa hyvä ja muokatkaa luontoa oman mielenne mukaan! Suunnitellut toimenpiteet eivät pelästytä Kristiinankaupungin rohkeita päättäjiä. Ottakaa vain rannikot ja saaret, rakentakaa merenalaisia, busseille tarpeeksi suuria tunneleita, kaivakaa merenpohjaa… Ympäristövaikutusten arviointi tehdään. Kaupunginjohtaja El Nemr välttää sanomasta radiohaastattelussa suoraan, haluaako hän ydinvoimalaa kaupunkiin vai ei. Hän haluaa luoda työpaikkoja. Mihin hintaan hyvänsä, voitaisiin lisätä, ja millä keinoilla tahansa, joilla samalla tuhotaan olemassa olevia työpaikkoja. Mutta mitä kaupungin johdon pitäisi tietää Euroopan suurimman ydinvoimalan vaikutuksista yhdessä Pohjanmaan pienimmistä saaristoista, keskellä asutusta? Ydinvoimalan välitön seuraus lienee jokaiselle järkevälle paikkakuntalaiselle ilmeinen: korvaamattomien luontoarvojen, ihmisten talojen ja kotien täydellinen tuhoutuminen, vaivalloisesti luotujen työpaikkojen menettäminen y.m. Ja se on vasta alkua. Ottamatta kantaa ydinvoiman puolesta tai vastaan voidaan todeta, että ydinvoima on ristiriitainen ja monien silmissä jopa pelottava asia. Osissa Kristiinankaupunkia on erikoistuttu m.m. perunanviljelyyn (Lapväärtti, Härkmeri). Skaftungissa on pitkään omistauduttu kalankasvatukseen sekä perinteisen kalastuksen ohella kalanjalostukseen ja Siipyyssä matkailuun Kiilin alueella. Miten perunan valtakunnat Lapväärtti ja Härkmeri markkinoivat tuotteensa tulevaisuudessa, kun jopa pienikin uhkaava tapaus riittää muodostamaan alueesta kielteisen kuvan? Minkälainen tulee Skaftungin erinomaisen kalan menekki olemaan, jos tuotantoa ylipäätään voidaan jatkaa? Mitä tapahtuu paikalliselle elinkeinoelämälle, jos esim. EU antaa tiukemmat direktiivit ydinvoimalan lähellä sijaitsevista viljelyksistä? Pitääkö Kristiinankaupungista etelään päin suuntaavien veneilijöiden kiertää valtava ydinvoimala etsiessään luvattua, aitoa Kiilin saaristomiljöötä? Siitä tulee totisesti harvinainen kokonaisuus! Moni matkailuesite joudutaan varmasti kirjoittamaan uudestaan. Kaupungin sietää ajatella tätä asiaa uutta kotisivua laatiessaan.

Ydinvoiman seurauksena seudulle tarjottua piristysruisketta tulisi myös tarkastella lähemmin. Mitä tapahtuu intensiivisen rakentamistyön jälkeen? Kuka siitä hyötyy? Mitä meille jää, kohtalokkaasti väärin sijoitetun suurteollisuuden ja tuhotun ympäristön lisäksi? Lehdestä voitiin äskettäin lukea, että Olkiluodon rakennustyöt olivat pysähdyksissä, koska koko työvoima vietti joululomaa kotona Ranskassa. Ei ole ollenkaan varmaa, että vakituinen työvoima asettuisi Kristiinankaupunkiin asumaan. Voi yhtä hyvin olla, että Pori suurempana kaupunkina (ja kohtuullisen työssäkäyntimatkan päässä) vaikuttaa houkuttelevammalta. Kristiinankaupunkihan ei tietenkään enää voi markkinoida itseään rauhallisena luonnonidyllinä. Miten houkutteleva olisi kaupungin uusi tunnuslause ” Tule asumaan voimalakaupunkiin - hiilivoimaa pohjoisessa, ydinvoimaa etelässä”?

Tähän voidaan tietysti sanoa, ettei kukaan elä pelkästään kauniista luonnosta, mikä on täysin totta. Mutta eihän meidän kuitenkaan tarvitse valita joko suurteollisuuden asettumista saaristoon tai seudun kuolemista! Monet kunnat löytävät muita ratkaisuja ja pystyvät selviytymään. Ei myöskään voi sanoa, että olisi epäeettistä ja moraalitonta kieltäytyä ydinvoimalasta luonnonarvoihin viitaten, kun kunnan rajojen sisäpuolella (sen vajaalla 8000 asukkaalla) on jo voimala. Vastaavia laitoksia tulee rakentaa jo olemassa oleville teollisuusalueille, joissa infrastruktuuri on valmiina ja joiden koskematonta luontoa ei tuhota. Kristiinankaupungissa voi tulevaisuus tarjota uusia toimeentulon mahdollisuuksia, ja uusilla poliittisilla vaikuttajilla voi olla toisenlaisia visioita. Sitä paitsi en usko, että tulevat sukupolvet surevat menetettyä ydinvoimalaa. Paljon suurempi mahdollisuus on se, että he ovat kiitollisia kauniista ympäristöstään. Nykypäivän nuoret, huomisen aikuiset, arvostavat näitä asioita paremmin kuin oma sukupolveni.

Dennis Rundt toteaa erinomaisessa pääkirjoituksessaan (Vbl 20.12.2007), että Kristiinankaupungin johto on sokea Siipyyn ja Skaftungin ympäristöarvoille. Hän muistuttaa, että näitä arvoja voidaan jo nyt mitata rahassa, ja että niiden arvo nousee jatkuvasti, mikäli kyliä ei hävitetä ydinvoimalan alle. Ehdotan kaupunginhallitukselle uutta matkaa kesällä 2008, tällä kertaa kaupungin rajojen sisäpuolelle, Skaftungin ja Siipyyn kyliin. Me kylien vaalijat voimme tarjota opastusta ja venekyydin, mikä on pieni hinta ja ponnistus, jos vain pystymme avaamaan päättäjiemme silmät sille ympäristölle, jonka puolesta me taistelemme. Lopuksi kehotus kaikille niille, jotka haluavat säilyttää kylämme, saaristomme ja rannikkomme sekä koko kunnan puoleensa vetävänä asuinpaikkana – olkaa solidaarisia, toimikaa ja vaatikaa päättäjiä ilmaisemaan mielipiteensä, älkääkä suvaitko poliitikkojen juonittelua!
Ennen kaikkea, älkää luottako siihen, että hanketta ei toteuteta. Sellainen suhtautuminen suosii vain Fennovoimaa. Jos kaupungin johdon tähänastiset toimet antavat vihjeen siitä, miten asiaa hoidetaan jatkossa, voi vain lausahtaa: Luoja varjelkoon eteläistä Kristiinankaupunkia kaupungin johdolta!

Inga-Lill Till, maanomistaja Skaftungissa, syntynyt ja kasvanut Skaftungissa

valokuvat: I-L T, ss