Atomipilveä Kristiinankaupunkiin

Ei ole epäilystäkään, etteivätkö tulevat sukupolvet tuomitsisi ydinvoimaa samalla tavalla kuin me tuomitsemme ihmiskaupan ja orjatyön. Moraalisesti näitä asioita voi verrata, mutta laki on toinen asia; se laahaa aina perässä. Orjatyövoimaakin pidettiin edistyksen merkkinä ja ehtona, ja tietyt maat ja piirit pitivät ”oikeuksistaan” kiinni viimeiseen asti.

Edellinen vertaus ontuu siinä mielessä, että orjatyövoimaa käytettiin lain sallimana paljon kauemmin kuin ydinvoimaa voidaan käyttää. Lisäksi ydinvoiman haittavaikutukset ovat paljon pitkäaikaisemmat. Jonkinlaisen käsityksen mittasuhteista saa, kun muistaa, että Homo sapiens syrjäytti sävyisämmän neandertalilaisen noin 28.000 vuotta sitten. Jos ydinjäte olisi syntynyt silloin, plutoniumin säteily olisi alentunut vasta puoleen ja se olisi edelleen maailman vaarallisin aine.
Vaan mitäpä tulevaisuudesta? Kun huolestuneet kristiinankaupunkilaiset kyselivät ydinjätteen loppusijoituksesta ja muistuttivat, että kallioperän liikkumista ei voida ennakoida tuhansien vuosien perspektiivissä, Fennovoiman paikallistoimiston päällikkö sanoi: ”Ettehän te enkä minäkään ole silloin täällä enää.”

Kysymys ei kuitenkaan ole vain kaukaisesta tulevaisuudesta, vaan myös nyt elävistä ihmisistä. Esimerkiksi Saksassa on todettu, että lasten leukemia on yleisempi ydinvoimaloiden läheisyydessä. Se on johdonmukaista, sillä ydinvoimalat päästävät koko ajan säteilyä ilmaan ja veteen. Sitä ei voida välttää. On laiha lohtu, että säteily pysyy yleensä asetetuissa rajoissa. Turvallista rajaa ei ole, syöpäriski nousee suoraviivaisesti säteilyn noustessa. Jokainen pienikin lisäys kasvattaa riskiä. Raja-arvojen asettelussa onkin kysymys vain siitä, miten monta syöpätapausta tuhatta ihmistä kohden katsotaan hyväksyttäväksi.
Itämeren radioaktiivisuus kohoaa yhä, vaikka ydinasekokeista ja Tshernobylin onnettomuudesta on kauan. Lisäys tulee ydinvoimaloista, myös suomalaisista. Tämä on katastrofaalista - onhan Itämeri muutenkin jo maailman saastunein. Meriveden lämpenemiselläkin on vakavat seuraukset.

Onko Suomi energian kehitysmaa? On surullista ja vastuutonta, että esimerkiksi Afrikkaan viedään muun maailman elektroniikkajätettä. Tällainen toisen hädän hyväksikäyttö on tuomittavaa. Mutta on aivan käsittämätöntä, että Suomi avaa ovet Euroopan muuten saattohoidossa olevalle ydinvoimateollisuudelle.
Energiapolitiikassa moraali on huonossa kurssissa ja niin on järkikin. On järjetöntä uhrata valtavasti aikaa ja resursseja sellaiselle energiatekniikalle, jolla ei ole tulevaisuutta ja joka vain estää siirtymisen kestäviin ratkaisuihin.

Monet faktoina esitetyt asiat ovat lopulta arvokysymyksiä. Koko talousjärjestelmämme perustuu arvokysymyksiin, niin myös ns. energiantarve, jonka varsinkin ydinvoimateollisuus kannattajineen nostaa etusijalle. Muuta väistämätöntä energiantarvetta ei ole kuin se, mitä tarvitsemme ravinnon muodossa. Kaikki muu perustuu arvoihin. Kysymys kuuluu: miten paljon ulkopuolista energiaa tarvitsemme kohtuullisen elintason ylläpitoon ja millaiset haittavaikutukset ovat hyväksyttäviä?

Tunnelma muuttuu jokseenkin kafkamaiseksi, kun joutuu hieman lähemmin seuraamaan Fennovoiman taktiikkaa Kristiinankaupungissa. Miten kaikki alkoi, on minulle lähemmin tuntematonta. Maanomistajilta ja asukkailta kysymättä Fennovoima tuli kaupunkiin keittiön kautta, jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä kaupungin johdon kanssa..

Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa Fennovoiman edustajat vakuuttivat, että heille kansan etu on tärkein ja he eivät tule mihinkään, minne eivät ole tervetulleita. Merkillinen lupaus, jonka he unohtivat pian. Kun voimalan tarvitsema maa-alue tuli maanomistajien tietoon, 98 prosenttia heistä, jotka yhdessä omistivat 99 prosenttia maasta, ilmoittivat kirjallisesti, että he eivät missään tapauksessa myy maitaan Fennovoimalle eikä he halua edes neuvotella asiasta.

Fennovoima jatkoi suunnitelmiaan vastustuksesta huolimatta ja palkkasi konsultin tekemään suunnitelmaa ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA). Kaupungissa vastustus tiivistyi ja useita mielenosoituksia järjestettiin. Vastauksena Fennovoima avasi paikalliskonttorin kaupunkiin.

Lisää informaatiotilaisuuksia järjestettiin. Suurimmassa isännän ääntä käyttivät Fennovoima, Säteilyturvakeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristökeskus ja YVA-konsultti Pöyry. Olin paikan päällä kuuntelemassa, ja kaikkien viiden alustajan yhteinen sanoma oli tämä: näin Suomeen rakennetaan ydinvoimala.

Yleisölle kerrottiin myös kansalaisten osallistumisoikeuksista. Läpi kuitenkin paistoi, että alustajat pitivät kansalaisten kuulemista muodollisuutena, joka kuuluu suunnitelmien alkuvaiheeseen ennen kuin päästään rakentamaan. Ilosanoma asukkaille oli se, että he voivat vaikuttaa suunnitelmiin; ne paranevat kun kaikki näkökulmat tulevat esiin. Kukaan alustajista ei lausunut halaistua sanaakaan siitä demokratiaan kuuluvasta mahdollisuudesta, jota asukkaat ja maanomistajat ajattelivat: mitkä ovat ne asianhaarat, jotka voivat estää koko hankeen toteuttamisen?

Yleisö protestoi välillä äänekkäästi, kun kysymyksiin ei saatu vastauksia ja kun Fennovoima vääristeli asioita. Järjestäjien edustajilta kuultiinkin monta kehotusta hiljaisuudesta, sivistyksestä ja järjestyksestä. Kovin ymmärrettävää, sillä jos asiassa vaiteliaina noudatettaisiin Fennovoiman periaatteita ja järjestystä, voimalan suunnittelu ja rakentaminen etenisivät kuin kiskoja pitkin.

Melko paljastava oli YVA-konsultti Pöyryn edustajan lausahdus, että he ovat tyytyväisiä, jos heidän selvityksensä ”hälventää ennakkoluuloja”. Tavoite voisi olla hyväkin, mutta tietäen mitkä tahot käyttävät kyseistä ilmaisua ja miksi, lausahdus ei lisää kyseisen YVA:n uskottavuutta.

Jo alussa kävi selväksi, että Fennovoima ei onnistu puhumaan ympäri, huijaamaan tai pelottelemaan maanomistajia myymään maitaan. Silti Fennovoima jatkoi suunnitteluaan, ja toukokuun alussa ilmeni, mitä yhtiö oli touhunnut. Se oli käynyt niiden maanomistajien kimppuun, jotka omistavat maata ilmoitetun alueen ulkopuolella - siis sen alueen ulkopuolella, jolle YVA-suunnitelmakin oli tehty. Fennovoimalla on nyt ostoesisopimus yhteensä noin 250 hehtaarin kokoisesta alueesta. Osa alueen maanomistajista asuu toisilla paikkakunnilla.

Uusi alue on kaukana rannasta ja lähempänä suurempia asutuskeskuksia. Suojavyöhykkeen sisällä olisi enemmän kiinteätä asutusta ja yksi kokonainen kylä. Alue sijaitsee maakuntakaavaan merkityn linnustonsuojelualueen kupeessa. Jäähdytysvettä varten olisi rakennettava usean kilometrin pituinen, poikkipinnaltaan 60-80 neliömetrin tunneli, joka kulkisi 20 metrin syvyydessä myös niiden maiden halki, joita yhtiö ei saa ostaa. Tarvittavan sataman, väylien ja jäähdytysveden vaikutukset koskisivat koko rannikkoa ja myös läheisyydessä sijaitsevaa natura-aluetta. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan huolestuta

viranomaisia tai kaupungin johtoa. Fennovoima saa vapaasti jatkaa peliään.

Tapa, jolla Fennovoima on hankkinut kyseisten maiden osto-oikeuden, on moraalisesti katsoen lahjontaa ja kiristystä. Maista maksetaan huimia vuokria, ja esisopimuksissa on luvattu metsämaasta jopa yli 60 000 euron hehtaarihintaa, joka on 6-10-kertainen käypään hintaan verrattuna. Kun ensimmäinen maanomistaja saatiin koukkuun, oli helppo arvata, millaiseksi neuvottelun henki muodostuisi. Myynnin vaihtoehdoksi tarjotaan maan arvon laskua nollaan - kukaan ei halua ostaa maata ydinvoimalan varjosta.
Mitä pitää ajatella kaupungin johdosta, joka näin haluaa piristysruisketta kunnalle? Termi on osuva: piristyruiskeiden vaikutus on lyhytaikainen ja niiden seuraukset usein traagiset. Kaupunginjohtaja on lobannut vahvasti ydinvoimalan puolesta ja tämä on herättänyt paheksuntaa kuntalaisten keskuudessa. On ihmetelty millä oikeuksilla ja herätetty kysymys jopa virkavirheestä. Mutta niin vain peli jatkuu.
Vuosisatojen ajan samat suvut ovat näillä mailla eläneet, viljellen ja varjellen, ja pitäneet arvossa saaristoa ja meren antimia. Tahto jatkaa samoin ei ole hävinnyt; siltä vain ollaan viemässä mahdollisuudet ikuisiksi ajoiksi. Sillä rahalla, energialla, työllä ja päänvaivalla, mitä ydinvoimalaprojektille on jo alkutaipaleella uhrattu, olisi koko kunta nostettu uuteen kukoistukseen luonnonmukaisin elinkeinoin.

*******************************************************************************

The text is copyright of the author

Photo: Olle Haavisto, Staffan Storteir

Koti - Hem - Home Allekirjoita adressi www.adressit.com/kilgrund Underteckna vår adress www.adressit.com/kilgrund Sign the protest list at www.adressit.com/kilgrund	Atomipilveä Kristiinankaupunkiin
	Ei ole epäilystäkään, etteivätkö tulevat sukupolvet tuomitsisi ydinvoimaa samalla tavalla kuin me tuomitsemme ihmiskaupan ja orjatyön. Moraalisesti näitä asioita voi verrata, mutta laki on toinen asia; se laahaa aina perässä. Orjatyövoimaakin pidettiin edistyksen merkkinä ja ehtona, ja tietyt maat ja piirit pitivät ”oikeuksistaan” kiinni viimeiseen asti. Edellinen vertaus ontuu siinä mielessä, että orjatyövoimaa käytettiin lain sallimana paljon kauemmin kuin ydinvoimaa voidaan käyttää. Lisäksi ydinvoiman haittavaikutukset ovat paljon pitkäaikaisemmat. Jonkinlaisen käsityksen mittasuhteista saa, kun muistaa, että Homo sapiens syrjäytti sävyisämmän neandertalilaisen noin 28.000 vuotta sitten. Jos ydinjäte olisi syntynyt silloin, plutoniumin säteily olisi alentunut vasta puoleen ja se olisi edelleen maailman vaarallisin aine. Vaan mitäpä tulevaisuudesta? Kun huolestuneet kristiinankaupunkilaiset kyselivät ydinjätteen loppusijoituksesta ja muistuttivat, että kallioperän liikkumista ei voida ennakoida tuhansien vuosien perspektiivissä, Fennovoiman paikallistoimiston päällikkö sanoi: ”Ettehän te enkä minäkään ole silloin täällä enää.” Kysymys ei kuitenkaan ole vain kaukaisesta tulevaisuudesta, vaan myös nyt elävistä ihmisistä. Esimerkiksi Saksassa on todettu, että lasten leukemia on yleisempi ydinvoimaloiden läheisyydessä. Se on johdonmukaista, sillä ydinvoimalat päästävät koko ajan säteilyä ilmaan ja veteen. Sitä ei voida välttää. On laiha lohtu, että säteily pysyy yleensä asetetuissa rajoissa. Turvallista rajaa ei ole, syöpäriski nousee suoraviivaisesti säteilyn noustessa. Jokainen pienikin lisäys kasvattaa riskiä. Raja-arvojen asettelussa onkin kysymys vain siitä, miten monta syöpätapausta tuhatta ihmistä kohden katsotaan hyväksyttäväksi. Itämeren radioaktiivisuus kohoaa yhä, vaikka ydinasekokeista ja Tshernobylin onnettomuudesta on kauan. Lisäys tulee ydinvoimaloista, myös suomalaisista. Tämä on katastrofaalista - onhan Itämeri muutenkin jo maailman saastunein. Meriveden lämpenemiselläkin on vakavat seuraukset. Euroopan ydinvoimateollisuus on saanut ahnetta kiiltoa silmiinsä, kun on löytynyt maa, jossa ei vielä ole tajuttu, että ydinvoimasta on luovuttava. Tänne on änkeämässä jos jonkinlaista voimalarakentajaa ja katalaa uraanikaivosyrittäjää pilaamaan luontoamme. Täällä annetaan koeporauslupia maanomistajien protesteista huolimatta, kun tie on muissa maissa noussut pystyyn. Suomesta himoitaan vieläpä loppusijoituspaikkaa muidenkin ydinjätteille. Onko Suomi energian kehitysmaa? On surullista ja vastuutonta, että esimerkiksi Afrikkaan viedään muun maailman elektroniikkajätettä. Tällainen toisen hädän hyväksikäyttö on tuomittavaa. Mutta on aivan käsittämätöntä, että Suomi avaa ovet Euroopan muuten saattohoidossa olevalle ydinvoimateollisuudelle. Energiapolitiikassa moraali on huonossa kurssissa ja niin on järkikin. On järjetöntä uhrata valtavasti aikaa ja resursseja sellaiselle energiatekniikalle, jolla ei ole tulevaisuutta ja joka vain estää siirtymisen kestäviin ratkaisuihin. Näin Suomeen rakennetaan ydinvoimala Monet faktoina esitetyt asiat ovat lopulta arvokysymyksiä. Koko talousjärjestelmämme perustuu arvokysymyksiin, niin myös ns. energiantarve, jonka varsinkin ydinvoimateollisuus kannattajineen nostaa etusijalle. Muuta väistämätöntä energiantarvetta ei ole kuin se, mitä tarvitsemme ravinnon muodossa. Kaikki muu perustuu arvoihin. Kysymys kuuluu: miten paljon ulkopuolista energiaa tarvitsemme kohtuullisen elintason ylläpitoon ja millaiset haittavaikutukset ovat hyväksyttäviä? Tunnelma muuttuu jokseenkin kafkamaiseksi, kun joutuu hieman lähemmin seuraamaan Fennovoiman taktiikkaa Kristiinankaupungissa. Miten kaikki alkoi, on minulle lähemmin tuntematonta. Maanomistajilta ja asukkailta kysymättä Fennovoima tuli kaupunkiin keittiön kautta, jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä kaupungin johdon kanssa.. Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa Fennovoiman edustajat vakuuttivat, että heille kansan etu on tärkein ja he eivät tule mihinkään, minne eivät ole tervetulleita. Merkillinen lupaus, jonka he unohtivat pian. Kun voimalan tarvitsema maa-alue tuli maanomistajien tietoon, 98 prosenttia heistä, jotka yhdessä omistivat 99 prosenttia maasta, ilmoittivat kirjallisesti, että he eivät missään tapauksessa myy maitaan Fennovoimalle eikä he halua edes neuvotella asiasta. Fennovoima jatkoi suunnitelmiaan vastustuksesta huolimatta ja palkkasi konsultin tekemään suunnitelmaa ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA). Kaupungissa vastustus tiivistyi ja useita mielenosoituksia järjestettiin. Vastauksena Fennovoima avasi paikalliskonttorin kaupunkiin. Lisää informaatiotilaisuuksia järjestettiin. Suurimmassa isännän ääntä käyttivät Fennovoima, Säteilyturvakeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristökeskus ja YVA-konsultti Pöyry. Olin paikan päällä kuuntelemassa, ja kaikkien viiden alustajan yhteinen sanoma oli tämä: näin Suomeen rakennetaan ydinvoimala. Yleisölle kerrottiin myös kansalaisten osallistumisoikeuksista. Läpi kuitenkin paistoi, että alustajat pitivät kansalaisten kuulemista muodollisuutena, joka kuuluu suunnitelmien alkuvaiheeseen ennen kuin päästään rakentamaan. Ilosanoma asukkaille oli se, että he voivat vaikuttaa suunnitelmiin; ne paranevat kun kaikki näkökulmat tulevat esiin. Kukaan alustajista ei lausunut halaistua sanaakaan siitä demokratiaan kuuluvasta mahdollisuudesta, jota asukkaat ja maanomistajat ajattelivat: mitkä ovat ne asianhaarat, jotka voivat estää koko hankeen toteuttamisen? Yleisö protestoi välillä äänekkäästi, kun kysymyksiin ei saatu vastauksia ja kun Fennovoima vääristeli asioita. Järjestäjien edustajilta kuultiinkin monta kehotusta hiljaisuudesta, sivistyksestä ja järjestyksestä. Kovin ymmärrettävää, sillä jos asiassa vaiteliaina noudatettaisiin Fennovoiman periaatteita ja järjestystä, voimalan suunnittelu ja rakentaminen etenisivät kuin kiskoja pitkin. Melko paljastava oli YVA-konsultti Pöyryn edustajan lausahdus, että he ovat tyytyväisiä, jos heidän selvityksensä ”hälventää ennakkoluuloja”. Tavoite voisi olla hyväkin, mutta tietäen mitkä tahot käyttävät kyseistä ilmaisua ja miksi, lausahdus ei lisää kyseisen YVA:n uskottavuutta. Jo alussa kävi selväksi, että Fennovoima ei onnistu puhumaan ympäri, huijaamaan tai pelottelemaan maanomistajia myymään maitaan. Silti Fennovoima jatkoi suunnitteluaan, ja toukokuun alussa ilmeni, mitä yhtiö oli touhunnut. Se oli käynyt niiden maanomistajien kimppuun, jotka omistavat maata ilmoitetun alueen ulkopuolella - siis sen alueen ulkopuolella, jolle YVA-suunnitelmakin oli tehty. Fennovoimalla on nyt ostoesisopimus yhteensä noin 250 hehtaarin kokoisesta alueesta. Osa alueen maanomistajista asuu toisilla paikkakunnilla. Uusi alue on kaukana rannasta ja lähempänä suurempia asutuskeskuksia. Suojavyöhykkeen sisällä olisi enemmän kiinteätä asutusta ja yksi kokonainen kylä. Alue sijaitsee maakuntakaavaan merkityn linnustonsuojelualueen kupeessa. Jäähdytysvettä varten olisi rakennettava usean kilometrin pituinen, poikkipinnaltaan 60-80 neliömetrin tunneli, joka kulkisi 20 metrin syvyydessä myös niiden maiden halki, joita yhtiö ei saa ostaa. Tarvittavan sataman, väylien ja jäähdytysveden vaikutukset koskisivat koko rannikkoa ja myös läheisyydessä sijaitsevaa natura-aluetta. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan huolestuta viranomaisia tai kaupungin johtoa. Fennovoima saa vapaasti jatkaa peliään. Tapa, jolla Fennovoima on hankkinut kyseisten maiden osto-oikeuden, on moraalisesti katsoen lahjontaa ja kiristystä. Maista maksetaan huimia vuokria, ja esisopimuksissa on luvattu metsämaasta jopa yli 60 000 euron hehtaarihintaa, joka on 6-10-kertainen käypään hintaan verrattuna. Kun ensimmäinen maanomistaja saatiin koukkuun, oli helppo arvata, millaiseksi neuvottelun henki muodostuisi. Myynnin vaihtoehdoksi tarjotaan maan arvon laskua nollaan - kukaan ei halua ostaa maata ydinvoimalan varjosta. Mitä pitää ajatella kaupungin johdosta, joka näin haluaa piristysruisketta kunnalle? Termi on osuva: piristyruiskeiden vaikutus on lyhytaikainen ja niiden seuraukset usein traagiset. Kaupunginjohtaja on lobannut vahvasti ydinvoimalan puolesta ja tämä on herättänyt paheksuntaa kuntalaisten keskuudessa. On ihmetelty millä oikeuksilla ja herätetty kysymys jopa virkavirheestä. Mutta niin vain peli jatkuu. Vuosisatojen ajan samat suvut ovat näillä mailla eläneet, viljellen ja varjellen, ja pitäneet arvossa saaristoa ja meren antimia. Tahto jatkaa samoin ei ole hävinnyt; siltä vain ollaan viemässä mahdollisuudet ikuisiksi ajoiksi. Sillä rahalla, energialla, työllä ja päänvaivalla, mitä ydinvoimalaprojektille on jo alkutaipaleella uhrattu, olisi koko kunta nostettu uuteen kukoistukseen luonnonmukaisin elinkeinoin. Göran Ekström Vaasa ******************************************************************************* The text is copyright of the author Photo: Olle Haavisto, Staffan Storteir
Allekirjoita adressi www.adressit.com/kilgrund Underteckna vår adress www.adressit.com/kilgrund Sign the protest list at www.adressit.com/kilgrund	Aktionsgruppen/Toimintaryhmä Pro Kilgrund kilgrund at gmail.com
kontakt - yhteys - contacts kilgrund at gmail.com	sydaby.eget.net