Kauppa- ja teollisuusministeriö

Valtioneuvosto

Kannanotto koskien Loviisa 3:n ympäristövaikutusten arviointia

Atomivoiman ympäristöhaittoja tarkasteltaessa on otettava huomioon koko polttoaineketjun elinkaari uraanin louhinnasta – jätteiden loppusijoittamiseen. Tämä elinkaari käsittää laajoja ympäristöongelmia, jotka ulottuvat Suomen rajojen ulkopuolelle ja koskevat myös tulevia sukupolvia. Näin ollen päättäjien on Suomen ollessa EU:n jäsenmaa otettava huomioon myös muiden kuin suomalaisten mielipiteet ja edut. Maaliskuussa 2007 julkaistun mielipidemittauksen mukaan 61 prosenttia EU-maiden kansalaisista haluaa vähentää atomivoiman käyttöä.

Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike katsoo, että on edesvastuutonta rakentaa uusia reaktoreita Suomeen. Atomivoimaloiden lauhdevesipäästöt vaikuttavat vesistöihin, atomivoimaloiden muut päästöt vesistöihin ja ilmaan rasittavat ympäristöä, atomivoimakin aiheuttaa kasvihuonepäästöjä, korkea-aktiivisten jätteiden turvallista loppusijoittamista ei ole vielä ratkaistu ja uraanin louhinta saastuttaa ympäristöä. Lukuisat vaikutusvaltaisten tahojen tutkimukset osoittavat, että on sekä ympäristön että talouden kannalta edullisempaa sijoittaa rahaa energiatehokkuuden nostamiseen sekä uusiutuviin energiamuotoihin atomivoiman sijaan. Näiden vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ovat minimaalisia verrattuna atomivoimaan.

Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike vaatii,









Perustelut alla:

Lauhdevesi

Ilmastonmuutoksesta johtuvan maapallon lämpenemisen vakavimpiin ongelmiin kuuluu merten lämpeneminen. Sitä mukaa kun lämpötila nousee, kasvaa mm. leväongelma. 60 prosenttia uraanipolttoaineesta reaktorissa vapautuvasta energiasta menee jäähdytysvesien mukana hukkalämpönä mereen. Itämeren alueella on 18 reaktoria, jotka aiheuttavat meriveden lämpötilan nousua.

Esimerkiksi Olkiluodon kahden jo toiminnassa olevan reaktorin mereen valuva jäähdytysvesi on keskimäärin 13 astetta merivettä lämpimämpää. Se vaikuttaa jäätilanteeseen sekä talvella että keväällä eikä voi siten olla täysin vailla ympäristöllistä merkitystä.

Vakava ympäristökysymys on myös mitä kalakannalle tapahtuu jäähdytysvesilaitteiden ja laudevesien johdosta. Ruotsin kalastuslaitoksen tekemien tutkimusten mukaan merkittävä määrä kalanmätiä ja kalanpoikasia menehtyy Ringhalsin atomivoimalan jäähdytysvesitunneleissa. Vuonna 1999 lähes 100 miljoonaa sillinpoikasta menehtyi Ringhalsissa ja viime vuosina laitoksessa on vuosittain hävinnyt merkittäviä määriä turskanmätiä. Vuonna 2006, kun Ringhalsin atomivoimalan tehokuutta oltiin nostamassa, Ruotsin Kalastuslaitos esitti vastalauseensa vedoten väheneviin kalakantoihin. Venäjällä ympäristöjärjestöt ovat jo vuosia kiinnittäneet huomiota siihen, että Sosnovyi Borin atomivoimala aiheuttaa valtavia häviöitä Itämeren kalateollisuudelle sekä edistää Itämeren rehevöitymistä.

Päästöt ilmaan ja vesistöihin

Luonnon oma taustasäteily rasittaa alituisesti ihmisen elimiä. Kaikista syöpätapauksista 5-10 prosenttia on luonnon oman säteilyn aiheuttamia. Keinotekoisesti tuotettu radioaktiivisuus lisää rasitusta luonnolle ja ihmiselle sekä määrällisesti että ”laadullisesti”.

Ruotsin säteilyturvainstituutin (Statens strålskyddsinstitut = SSI) vuonna 1996 julkaisemassa kirjoituksessa koskien ruotsalaisten atomivoimaloiden radioaktiivisia päästöjä ilmaan ja veteen (Releases of Radioactive Substances from Swedish Nuclear Power Plants) todetaan yksiselitteisesti, että atomivoimalat aiheuttavat normaalikäytön päästöjä. ”Ruotsalaisten atomivoimaloiden radioaktiivisia päästöjä ilmaan ja veteen on tutkittu ja vertailtu ulkomaisten reaktoreiden päästöihin…Ruotsin reaktoreiden jalokaasupäästöt ovat olleet lähes samantasoisia kuin vastaavat päästöt ulkomaisista reaktoreista.” Päästöistä veteen todettiin, että ”radioaktiiviset päästöt veteen käyttöönoton jälkeen olivat lähes samaa tasoa kaikkien tutkittujen reaktoreiden kohdalla.”

Monen ympäristöasiantuntijan mukaan Itämeri on tunnetusti saastunutta Irlanninmerta vielä radioaktiivisesti saastuneempi. Itämeren tilannetta seuraa Helcom Mors-Pro projektin puitteissa

(Monitoring of Radioactive substances in the Baltic Sea). Mors-Pro:n mukaan Itämeren radioaktiivisuus on peräisin ilmakehästä, atomivoimaloiden päästöistä sekä dumppauksista. Suurin kollektiivinen aiheuttaja on Tshernobylin onnettomuus ja toiseksi suurin ilmakehässä tehdyt atomipommikokeet. Kolmanneksi suurin aiheuttaja ovat atomivoimalat ja niihin liittyvä toiminta. Helcom Mors-Pro 11/2006-raportissa mainitun esimerkin mukaan merenpohjan yhteenlaskettu Cs-137 rasitus Pohjanlahdella nousi vuodesta 1998 vuoteen 2006 jopa 6-7 prosentilla.

”Normaalipäästöjen” ohella erilaiset häiriötilanteet erilaisine päästöineen ovat mahdollisia, puhumattakaan suuronnettomuudesta, eli ytimen sulamisesta. Erilaisia häiriötilanteita on Tshernobyl-katastrofin jälkeen esiintynyt paljon useimmin kuin mitä on tullut yleisön tietoon. Huhtikuussa 2007 EU-parlamentin vihreä ryhmä julkaisi arvovaltaisten asiantuntijoiden tekemän raportin (Residual Risks), joka vahvistaa tämän. Wolfgang Kromp, Wienin yliopiston riskientutkimuslaitokselta totesi julkaisemistilaisuuden yhteydessä, että ”21 vuotta Tshernobylin jälkeen tilanne on hälyttävä”.

Reaktoreiden iän ja riskien yhteyttä kuvaa kansainvälisesti omaksuttu ”kylpyammekäyrä” (Bathtub Curve). Se tarkoittaa, että kylpyammeen pohja vastaa reaktorin keski-ikää ja molemmat reunat puolestaan muodostavat reaktorin käyttöiän alku- ja loppuvaiheen. Alkuvaiheen riskikäyrä on aluksi korkea, mutta laskee sitä mukaa, kun ”lastentauteja” parannetaan. Keski-ikäisessä reaktorissa esiintyy useimmiten vähemmän ongelmia.

Loppuvaiheen riskikäyrä nousee sitä mukaa, kun vanhenevat komponentit rasittuvat. Näitä ikääntyviä reaktoreita löytyy tänä päivänä yhä enemmän. Viime aikojen tapahtumat vahvistavat tämän. Viimeisen vuoden aikana mm. Ruotsin atomivoimaloissa on esiintynyt paljon ongelmia alkaen Forsmarkin atomivoimalasta, jossa heinäkuussa 2006 Saksan energiaministeriön teettämän selvityksen mukaan suuronnettomuus oli puolen tunnin päässä. Kesäkuussa 2007 tapahtui vakava palo Saksan Krümmelin atomivoimalassa ja Brunsbüttelin voimala oli suljettava oikosulun takia.

Jotkut reaktorit eivät ole lainkaan päässeet eroon ”lastentaudeistaan” ilman kohtalokkaita seurauksia Mm. USA:ssa Fermin, Browns Ferryn, Three Mile Islandin atomivoimalat, Neuvostoliiton Tshernobylin 4-yksikön reaktori, Ranskan St.Laurent des Eaux’n atomivoimala eivät enää ole toiminnassa joko suuronnettomuuden tai niin vakavan häiriötilanteen takia, että voimala oli suljettava. Viimeisin esimerkki on Tshekin Temelinin atomivoimala, jonka 1-yksikkö otettiin käyttöön kesäkuussa 2002 ja 2-yksikkö toukokuussa 2003. Atomivoimalan kohdalla kirjattiin tänä kesänä sadastoinen häiriötilanne.

Loviisan atomivoimalan reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1981, Olkiluodon reaktorit vuosina 1979 ja 1982. Kaikki neljä ovat siis siirtymässä yllä kuvatun ”kylpyammeen pohjalta” kauteen, jolloin ikääntyneisyys saattaa aiheuttaa ennalta arvaamattomia ongelmia. Samalla ollaan ottamassa käyttöön myös uusi reaktori Olkiluoto 3, joka on prototyyppi, jota ei ole rakennettu vielä missään päin maailmaa ja joka saattaa tuoda mukanaan ennalta arvaamattomia ”lastentauteja.” Lupien antaminen tässä tilanteessa uusille reaktoreille on vaarallinen suurkokeilu, jonka seuraukset saattavat olla kohtalokkaita ympäristölle ja ihmisille.

Atomivoiman hiilidioksidipäästöt

Suomessa atomivoiman lisärakentamista puolustetaan toistuvasti sen hiilidioksidipäästöttömyyteen vedoten. Useiden asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten mukaan tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa atomivoiman koko elinkaari huomioon otettaessa.

Saksan Öko-Instituutti julkaisi tammikuussa 2006 raportin (Comparison of Greenhouse-Gas Emissions and Abatement Cost of Nuclear and Alternative Energy Options from a Life-Cycle Perspective, Institute for Applied Ecology, Darmstadt, January 2006), jossa vertailtiin eri energiantuotantomuotojen päästöjä ja päästöjen leikkaamisen kustannuksia energiamuodon koko elinkaari huomioon ottaen. Raportti oli mm. Saksan ympäristö-, luonnonsuojelu- ja reaktoriturvallisuusministeriön, Saksan opetus- ja tutkimusministeriön sekä Saksan valtiollisen ympäristöhallituksen (UBA) kustantama. Raportissa kiinnitettiin huomiota mm. uraaninlouhinnan aiheuttamiin huomattaviin kasvihuonepäästöihin ja siihen, että uusiutuvat energialähteet sekä energiatehokkuus aiheuttavat pienempiä kasvihuonepäästöjä kuin atomivoima. Myös biokaasulla toimivat sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset tuottavat huomattavasti pienemmät päästöt.

Maaliskuussa 2007 Saksan sosiaalidemokraattisen parlamenttiryhmän ympäristötyöryhmä julkaisi julkilausuman koskien atomivoimaa ja sen aiheuttamia kasvihuonepäästöjä (Atomkraft verhindert nachhaltigen Klimaschutz, Argumente zur Atomenergie I: Atom und Klima, Arbeitsgruppe Umwelt der SPD-Bundestagsfraktion, März 2007). Julkilausumassa muistutetaan siitä, että muun muassa atomivoiman jälleenkäsittelylaitokset ja jätteiden loppusijoitus, atomivoimaloiden sulkeminen ja purkaminen, uraaninlouhintaan liittyvät kuljetukset ja uraanin jalostaminen sekä polttoainesauvojen valmistaminen aiheuttavat huomattavia kasvihuonepäästöjä. Muistutetaan myös siitä, että koska atomivoiman tuottama hukkalämpö jää käyttämättä sen teho on ainoastaan 35 %, siis merkittävästi alhaisempi kuin sähkön ja lämmön yhteistuotannon teho, joka on noin 90 %. Tarvittava lämpö on siis tuotettava muilla energiamuodoilla, jotka yleensä tuottavat kasvihuonepäästöjä. Raportissa todetaan lisäksi, että ainoastaan 12 prosentin osuuden korvaaminen maailmanlaajuisesta energiankäytöstä atomivoimalla vaatisi noin 1.500 uuden atomivoimalan rakentamisen. (Tällä hetkellä atomivoimalla tuotetaan noin 16 % maailman sähköntarpeesta ja noin 6 % maailman primäärienergiantarpeesta).

Toukokuussa 2007 EU:n ympäristökomissaari Stavros Dimas totesi Ruotsin radion haastattelussa (Sveriges Radio, Kärnkraft oroar EU:s miljökommissionär, 5.5.2007), että myös atomivoima aiheuttaa kasvihuonepäästöjä uraaninlouhinnan yhteydessä ja hän varoitti atomivoiman käyttämisestä kasvihuoneongelman ratkaisemiseksi sen monien vielä ratkaisemattomien ongelmien vuoksi.

Atomivoiman käyttäminen kasvihuoneilmiön torjumiseksi

Yllämainittujen raporttien ja lausuntojen ohella on julkaistu lukuisia eri tutkimuslaitosten raportteja sekä asiantuntijoiden lausuntoja, joissa suhtaudutaan kriittisesti atomivoiman käyttämiseen kasvihuoneilmiön torjumiseksi. Alla ainoastaan muutama esimerkki.

Saksan Heinrich Böll säätiö julkaisi marraskuussa 2005 atomivoimaa ja ilmastonmuutosta koskevan raportin (Nuclear Power Myth and Reality, Nuclear Energy and Climate Change, Nuclear Issues Paper No. 6, Nov 2005), jossa perusteellisesti käydään läpi atomivoimaan liittyviä haasteita ja riskejä sekä sen vaihtoehtoja. Yhteenvedossa todetaan, että sekä ilmaston lämpenemiseen että atomivoimaan liittyy riskejä, vaikkakin hyvin erilaisia. Jos kuitenkin verrataan olemassa olevia vaihtoehtoja, uusiutuvista energiamuodoista kasvihuonepäästöjä aiheuttaviin energiamuotoihin, mikään muu vaihtoehto kuin atomivoima ei sisällä niin laajoja riskejä ympäristölle, ekosysteemille sekä sosiaaliselle ja taloudelliselle järjestelmälle kuin on otaksuttavissa atomivoiman kohdalla.

Toukokuussa 2006 yhdysvaltalainen energia- ja ympäristötutkimuslaitos ”Institute for Energy and Environmental Research” julkaisi raportin, jossa arvioitiin riskejä, jotka liittyvät atomivoiman käyttämiseen ilmastonmuutoksen torjumiseksi (Insurmountable Risks: the Dangers of Using Nuclear Power to Combat Global Climate Change, May 2006). Raportissa arvioitiin mm. Massachusettsin teknologiainstituutin (the Massachusetts Institute of Technology) skenaario atomivoiman tulevaisuudesta (The Future of Nuclear Power, global growth scenario, 2003), jonka toteuttamiseksi yksi uusi 1.000 MW:n reaktori olisi otettava käyttöön jossain päin maailmaa joka viidestoista päivä vuoden 2010 ja 2050 välisenä aikana. Raportin mukaan tämä on paitsi taloudellisesti mahdotonta myös vielä ratkaisemattomien korkea-aktiivisten jätteiden loppusijoitusten, erilaisten häiriötilanteiden ja onnettomuuksien ja näihin liittyvien ympäristöongelmien sekä lisäksi atomiaseiden leviämisen kannalta erittäin riskialtis kehitys.

Huhtikuussa 2007 yhdysvaltalainen tutkimus- ja tiedottamisjärjestö, ”Council on Foreign Relations”, julkaisi yhteistyössä Washingtonin ja Leen yliopistojen kanssa raportin (Nuclear Energy: Balancing Benefits and Risks, April 18, 2007), jossa arvioidaan atomivoiman hyötyjä ja riskejä. Järjestön tiedeasiantuntijan, Charles Fergusonin mukaan atomivoima ei ole vastaus ilmastomuutoksen haasteisiin. Raportissa kiinnitetään muun muassa huomiota siihen, että jotta voitaisiin huomattavasti vaikuttaa kasvihuoneilmiön torjumiseen, olisi atomiteollisuuden rakennettava uusia reaktoreita sellaisessa tahdissa, että se aiheuttaisi sille hankaluuksia hankkia reaktoreiden rakentamiseen sopuhintaisia rakennusmateriaaleja, hyvin koulutettuja tekniikan alan työntekijöitä sekä saavuttaa vaativia turvallisuusnormeja. Raportin mukaan atomivoiman vaaroja vähätellään. Varsinkin jätteisiin liittyvät ongelmat ovat erityisen huolestuttavia.

Huhtikuussa 2007 Ottmar Edenhofer, Potsdam-ilmastontutkimusinstituutin (Potsdam-Institut für Klimafolgenforschung) pääekonomisti sekä YK:n ilmastoneuvoston jäsen totesi muun muassa Frankfurter Rundschaun haastattelussa (www.fr-online.de, Ottmar Edenhofer, ”Klimaschutz geht ohne Atomkraft”, 29.04.2007), että atomivoiman rooli ilmaston suojelemiseksi on vaatimaton. Hän muistuttaa siitä, että ainoastaan olemassa olevien yli 400 vanhenevien reaktoreiden korvaamiseksi tarvitaan satoja uusia reaktoreita mikä on teknisesti mahdollista mutta kansantaloudellisesti järjetöntä, koska on olemassa vaihtoehtoja, jotka talouden kannalta ovat yhtä hyviä.

Kesäkuussa 2007 Ruotsin energiaviranomainen, Energimyndigheten, kertoi sen tekemästä selvityksestä, jonka mukaan on vaikeata mutta teknisesti mahdollista luopua atomivoimasta ja samalla pitää kiinni Ruotsin asettamista ilmastoon liittyvistä päämääristä. Energiaviranomaisen selvitystä tehneen Rebecka Engströmin mukaan kysymys on poliittinen ja demokraattinen ei tieteellinen (Svenska Dagbladet, ”Det går att avveckla svenska kärnkraften”, 4 juni 2007).

Yhdysvaltalainen Keystone Center julkaisi kesäkuussa 2007 raportin (The Nuclear Power Joint Fact-Finding, June 14, 2007), jonka laatimiseen osallistui 27 arvovaltaista laajalti eri aloja edustavaa asiantuntijaa, muun muassa atomienergiainstituutti Nuclear Energy Insitute:in, GE Energy – Nuclearin sekä American Electric Powerin edustajia. Raportin mukaan atomivoima ei ole erityisen edullista, käytetyn polttoaineen loppusijoitusongelmaa ei ole vielä ratkaistu, vanhojen atomivoimaloiden eri osien kuluminen aiheuttaa huolia ja on olemassa vaara, että radioaktiiviset aineet joutuvat vääriin käsiin. Todetaan myös, että jotta atomivoimalla voitaisiin merkittävästi hidastaa kasvihuoneilmiötä, olisi rakennettava keskimäärin 14 uutta reaktoria vuodessa seuraavat 50 vuotta ja sen lisäksi vuosittain 7.4 reaktoria korvaamaan vanhoja reaktoreita.

Englantilainen tutkimusryhmä, Oxford Research Group julkaisi heinäkuun alussa raportin (Too Hot to Handle? The Future of Civil Nuclear Power), jossa todetaan, että maailmanlaajuisella atomivoimaloiden lisärakentamisella ei voida merkittävästi vähentää kasvihuonepäästöjä, mutta se vauhdittaisi vaarallisella tavalla atomiaseiden leviämistä ja helpottaisi radioaktiivisten aineiden joutumista terroristien käsiin. Raportin mukaan atomiteollisuuden suunnittelema maailmanlaajuinen atomivoiman renessanssi kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi on pelkkä myytti. Vaikka sähköntarpeen odotetaan kasvavan 50 % seuraavan 25 vuoden aikana, vain 25 uutta reaktoria on rakenteilla, 76 suunnitteilla sekä 162 ehdotettu. Tätä on verrattava käytössä olevaan 429 reaktoriin, joista osa on poistumassa käytöstä. Jos huomioidaan maailman väestönkasvu ja siihen liittyvä kasvava energiantarve, 2075 mennessä tarvittaisiin 3.000 uutta reaktoria mikä merkitsisi 4 uutta reaktoria kuukaudessa tästä lähtien.

Yllä mainittujen asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten ohella muun muassa seuraavat edistykselliset poliitikot ovat ottaneet julkisesti kantaa atomivoimaan: Irlannin, Itävallan, Islannin ja Norjan ympäristöministerit totesivat yhteisessä lausunnossaan maaliskuussa 2007, että atomivoima ei ole ratkaisu kasvihuoneilmiöön ja varoittivat sen riskeistä. Saksan presidentti Horst Köhler totesi maaliskuussa 2007, että atomivoima ei ole ratkaisu ilmastomuutoksen torjumiseen, vaan tarvitaan strategia, joka sisältää uusiutuvien energioiden laajamittainen rakentaminen ja energiatehokkuuden merkittävän parantamisen. Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt totesi kesäkuussa 2007, ettei Ruotsi tarvitse uusia reaktoreita 2010 jälkeen. Heinäkuun alussa 2007 Saksan liittokansleri Angela Merkel vahvisti, että Saksa pitää kiinni ohjelmastaan luopua atomivoimasta vuoteen 2021 mennessä jne.

Hyvin merkittävä kannanotto oli Nokian entisen pääjohtajan Jorma Ollilan haastattelu Helsingin Sanomissa tammikuussa. Siinä hän totesi, että paras tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä on energiatehokkuuden kaksinkertaistaminen, ei atomivoima.

Näin ollen Naiset Atomivoimaa Vastaan vaatii, että ennen kuin päätöksiä uusien reaktoreiden rakentamisesta tehdään, perustetaan korkeatasoinen riippumattomista tutkijoista ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostuva tutkimustyöryhmä, jolle annetaan taloudelliset edellytykset tutkia kaikki olemassa ja lähiaikoina teknisesti sovellettavissa olevat uusiutuvien energiamuotojen vaihtoehdot sekä arvioida kaikki olemassa olevat vaihtoehdot energiankäytön tehostamiseen.

Korkea-aktiivinen jäte

Atomivoimaloiden käytetty reaktoripolttoaine on ympäristön ja terveyden kannalta vaarallisinta ihmisen toiminnan aiheuttamaa ainetta. Missään päin maailmaa ei vielä ole keksitty ratkaisua käytetyn polttoaineen ongelmaan. USA:n tiedeakatemian mukaan käytetty reaktoripolttoaine on pidettävä eristettynä ihmisistä ja ympäristöstä 300.000 – 1.000.000 vuotta. Ruotsissa ja Suomessa loppusijoitushankkeet ovat edenneet pisimmälle ja perustuvat samaan KBS-3 -malliin, joka kuitenkin lähtee siitä, että loppusijoituksen tulee toimia turvallisesti ainakin 100.000 vuotta, mikä on huomattavasti lyhyempi aika kun yllä mainitun USA:n tiedeakatemian suosittelema.

Suomessa paikaksi on valittu Olkiluodon saari, josta on hiljattain saatu näyttöä, että sitä ympäröivillä alueilla tapahtui voimakas maanjäristys noin 9.900 vuotta sitten. Oulun yliopiston seismologin Elena Kozovskayan mukaan Perämeren alueen seismisyydestä ei ole riittävästi tutkimustietoa atomivoimalan rakentamispäästöstä varten (Kaleva 21.7.2007, Maanjäristykset mahdollisia Perämerellä). Naiset Atomivoimaa Vastaan –liike katsoo, että tutkimustietoa tarvitaan myös loppusijoitusluolan kohdalla. Posivan on esitettävä riippumattomien asiantuntijoiden tutkittavaksi tutkimusaineisto, jossa arvioidaan, miten KBS-3 menetelmän mukaan sijoitettu korkea-aktiivinen jäte käyttäytyy voimakkaan maanjäristyksen sattuessa.

Nykyinen Suomen alue vapautui jääkauden jäästä noin 9.000 vuotta sitten. KBS-3 loppusijoitusmenetelmää on kehitetty viimeisten 30 vuoden ajan antamatta kuitenkaan vastausta siihen miten se kestäisi uuden jääkauden. Jääkauden aikana esiintyvä jääkerros saattaa olla jopa kolme kilometriä paksu. Jään paino painaa kallioperää alas ja lisää kapseleihin kohdistuvaa rasitusta. Mannerjään vetäytyessä sulava vesi, jolla on korkea happipitoisuus saattaa tunkeutua loppusijoitustunneleihin vahingoittaen kuparikapseleita korroosiolla. Tulee tapahtumaan monta suurta maanjäristystä, kun maa jääkauden aikana painautuu alas ja nousee jälleen. Tämä saattaa vahingoittaa kalliota ja kuparikapseleita. Lisäksi pohjavesi, jolla on korkea suolapitoisuus, saattaa joko jääkauden tai jonkin muun häiriön johdosta tunkeutua loppusijoitustunneleihin vahingoittaen kuparikapseleita suojavaa savea. Posivan on näistäkin asioista esitettävä riippumattomien asiantuntijoiden tutkittavaksi tutkimusaineistoa, jossa arvioidaan, miten KBS-3 menetelmä kestää uuden jääkauden.

Ruotsissa on viime aikoina käyty ja käydään hyvin vilkasta keskustelua KBS-3 menetelmästä sekä siitä, onko vastuullista sijoittaa loppusijoitustilat rannikolle kuten sekä Ruotsissa että Suomessa on suunnitteilla. Eräiden asiantuntijoiden mukaan tilojen sijoittaminen sisämaahan olisi pohjavesivirtojen kannalta turvallisempi vaihtoehto kuin rannikkovaihtoehto, jossa pohjavesivirrat kulkevat kohti Itämerta. Tästä ei ole käyty minkäänlaista keskustelua Suomessa.

Ruotsissa sen sijaan säteilysuojainstituutin (Statens strålskyddsinstitut) ja atomivoimaviranomaisen (Statens Kärnkraftsinspektion) asettama tarkasteluryhmä, joka on käynyt läpi Ruotsin loppusijoituksesta vastaavan SKB:n (Svensk kärnbränslehantering) alustavan turvallisuusarvioinnin, tuli viime vuoden lopussa tulokseen, että nyt tarvitaan aikaa ja pohdintaa, ennen kuin päätöksiä tehdään menetelmästä ja loppusijoituspaikasta. Ryhmän esittämän raportin mukaan ”viranomaisten mielestä suhteellisen tiukka aikataulu muodostaa tärkeimmän syyn sille, että SKB:n hakemuksen (loppusijoituspaikka) perustana olevat asiakirjat saattavat olla riittämättömät”.

Ryhmä kritisoi myös sitä, että SKB ei ole käsitellyt kaikkia niitä kysymyksiä, joita yritys itse aikoinaan suunnitteli käsittelevänsä ja että SKB on muuttanut omia aikaisempia vaatimuksia ja toivomuksia loppusijoituspaikkatutkimusten aikana.

Päteekö tämä myös Posivan suhteen, jonka toiminnasta Suomen kansalaisilla on hyvin niukasti tietoa?

Ruotsissa kansalaisjärjestöille myönnetään rahaa valtion budjetista tiedottamiseen ja keskustelun ylläpitämiseen loppusijoitusratkaisusta, mikä on huomattavasti lisännyt kansalaisten tietotasoa asiasta. Naiset Atomivoimaa Vastaan vaatii, että Suomessakin valtio demokratian nimissä pikaisesti suuntaa varoja samanlaiseen toimintaan.

Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat yhteisesti kehittäneet KBS-menetelmän, näyttää siltä, että Suomi on ensimmäisenä maailmassa ottamassa loppusijoitusluolansa käyttöön.

Upsala Nya Tidning –lehdessä kerrottiin 12.3.2007, että ”Suomi lähestyy loppusijoitusta ennätysajassa”, kun taas Ruotsissa keskustellaan vielä paikan valinnasta. Valtiollisen ympäristöviranomaisen lehdessä (Naturvårdsverket, Miljöaktuellt april 2007) kerrotaan Ruotsin ympäristöoikeuden (Miljööverdomstol) ympäristöneuvoksen Sven Bengtssonin lausuneen, että on mahdollista, että loppusijoituspaikan rakentamisen aloitus siirtyy vuoteen 2022. Suomessa Olkiluodon loppusijoitusluola on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020.

Lehdessä kerrotaan, että kun SKB:n hakemus jätetään vuonna 2009 ympäristöoikeudelle tutkittavaksi, se tulee olemaan Ruotsin kaikkien aikojen suurin ympäristöoikeuskäsittely.

Sekä atomienergiajärjestö IAEA:ssa (Multilateral Approaches to the Nuclear Fuel Cycle) että EU:n tasolla on mainittu muutamien yhteisten loppusijoituspaikkojen olevan ratkaisu kaikkien maiden jäteongelmiin. EU:n energiakomissaari Andris Piebalgs painotti eräässä seminaarissa Brysselissä helmikuussa 2005, että EU:n on ratkaistava korkea-aktiivisen jätteen ongelma. Hän vaati yhteisiä hankkeita (joint undertakings) geologisiksi ratkaisuiksi ja korosti, että hän ei puhu nyt uudesta teknologisesta tutkimuksesta vaan tutkimuksesta, joka nimenomaan koskee paikan sopivuutta, paikan, joka voisi toimia ”isäntänä” (englanniksi host) loppusijoitukselle.

Muun muassa saksalaisessa Capital-talouslehdessä esitettiin 4.10.2006 Olkiluoto sopivana paikkana EU-alueen käytetylle reaktoripolttoaineelle sopivaa maksua vastaan. Kehuttiin atomivoimamyönteistä ilmapiiriä, vähäistä asukasmäärää Olkiluodossa ja muistuttiin alueen heikosta taloudellisesta tilanteesta.

Saksalaisen energiajätin E.ON:in vuosikokousessa Essenissä 3.5.2007 yhtiön pääjohtaja Wulf Bernotat totesi yleisön edessä, että jos E.ON tuottaa käytettyä reaktoripolttoainetta Suomessa, se jää Suomeen loppusijoitettavaksi. Kysymykseen onko E.ON:illa suunnitelmia tuoda muuta kuin Suomessa tuotettua korkea-aktiivista jätettä Suomeen, hän vastasi, että se on poliittinen päätös, joka tehdään Suomessa.

Suomen laki lähtee siitä, että vain suomalainen radioaktiivinen jäte voidaan varastoida ja loppusijoittaa Suomessa. Kansainvälisten sopimusten mukaan luokitellaan jäte resurssiksi, ja EU-lait puolestaan kieltävät jäsenmaita laatimasta lakeja, jotka rajoittavat kauppaa sisämarkkinoilla.

Per Cramér, EU- ja kansainvälisen oikeuden professori Göteborgin kauppakorkeakoulusta, katsoo, että Ruotsi voidaan pakottaa ottamaan vastaan ydinjätettä EU:sta. Ruotsin EU-jäsenyysneuvotteluissa vuonna 1994 laadittiin pöytäkirjajulistus, joka kieltää ulkomaisen ydinjätteen välivarastoinnin ja loppusijoituksen Ruotsissa. Suomi esitti vastaavanlaisen julistuksen.

Cramér korostaa kuitenkin, että on lievästi sanoen naiivia uskoa, että julistuksella olisi jotain oikeudellista arvoa. Olisi diskriminoivaa kieltää kansallisten etujen vuoksi yksi EU:n pääperiaatteita, nimittäin tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuminen, hän toteaa. Cramérin mielestä olisi ruotsalaisten kannalta tärkeää selvittää tämä oikeudellinen ongelma perusteellisesti, jotta Ruotsi voisi saada edes poliittisen vahvistuksen julistuksen oikeudellisesta arvosta.

Naiset Atomivoimaa Vastaan vaatii, että koska vastuu jätteistä Suomen ydinenergialain (990/1987) pykälän 34 mukaan loppujen lopuksi jää valtiolle, eli Suomen kansalaisille, Suomenkin osalta tämä asia selvitetään perusteellisesti, ennenkuin myönnetään lupia uusien reaktoreiden rakentamiselle, joiden omistussuhteet saattavat helposti johtaa siihen, että tulee olemaan vaikeata määritellä, mikä on loppujen lopuksi suomalaista jätettä. Ulkomaiset energiayhtiöt saattavat tulevaisuudessa olla enemmistöosakkaina monessa suomalaisessa atomivoimayhtiössä, ja puolestaan suomalaiset yhtiöt saattavat omistaa enemmistöosuuksia muiden maiden atomivoimaa tuottavissa energiayhtiöissä.

Ruotsin säteilyturvaviranomainen SSI (Statens strålskyddsinstitut) pysäytti toukokuussa matala- ja keski-aktiivisen jätteen varastoinnin Forsmarkin loppusijoituspaikassa, jonka piti olla turvallinen 500 vuotta. SKB, joka vastaa jätteistä, ei noudata SSI:n säteilyturvavaatimuksia (Statens strålskyddsinstitut, pressmeddelande 30 maj 2007, SSI stoppar deponering av kärnavfall). SSI:n tiedotteessa kerottiin että instituutti asettaa kovia vaatimuksia jätteiden loppusijoitukselle. Sen on tapahduttava niin, että se on turvallista ihmiselle ja ympäristölle sekä tänään että tuhansia vuosia eteenpäin.

Ongelmat matala- ja keskiaktiivisten jätteiden kohdalla eivät ennusta hyvää korkea-aktiivisten jätteiden varastoinnille.

Lopuksi muistutus siitä, miten Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson arvioi KBS-3 menetelmää Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa marraskuun 2005 alussa:

”Itse muutuin vakuuttuneeksi atomivoiman vastustajaksi, kun aloin tutustua jätekysymyksiin. Jos on vieraillut Oskarshamnin laboratoriossa ja nähnyt miten loppusijoitus tullaan hoitamaan, niin tuntee vaistomaisesti, että tämä (menetelmä) ei ole moderni.”

Uraanin louhinta

Julkisesti on toistuvasti Suomen hallituksen taholta annettu ymmärtää, että jos Suomessa halutaan tuottaa energiaa atomivoimalla, meillä on myös moraalinen ja eettinen vastuu tuottaa Suomessa uraania reaktoreita varten. Koska nämä kaksi asiaa on kytketty yhteen, on uraaninlouhinnan kaikki ympäristö- sekä muut vaikutukset perusteellisesti tutkittava - myös riippumattomien tutkijoiden toimesta - erilaisten lupa-arviointien yhteydessä.

Uraaninlouhinnan vaikutuksista ympäristöön on olemassa runsaasti tietoa ympäri maailmaa. Toiminta saastuttaa monella tavalla vesistöjä ja ympäristöä. Yli 90 prosenttia louhitusta massasta muuttuu jätteeksi louhitun maa-aineksen muodossa ja aiheuttaa erilaisia vahingollisia päästöjä. Louhinnassa louhittavat malmimassat ovat valtavia, sillä louhittu malmi sisältää yleensä vain hyvin vähän uraania (0.1 – 2 %). Huomionarvoista on, että mitä matalampi pitoisuus sitä enemmän kasvihuonepäästöjä aiheuttavaa energiaa tarvitaan massan käsittelemiseksi. Yli 80 prosenttia uraaninlouhinnan radioaktiivisuudesta jää valtaviin säteileviin jätekivivuoriin. Pohjaveden poissa pitämiseksi kaivoksista louhinnan aikana on suuria määriä saastunutta vettä pumpattava maan pinnalle, josta se usein eri järjestelmien kautta joutuu alueen vesistöihin.

Uraanin erottamiseksi kallio murskataan hiekaksi, johon sekoitetaan erilaisia kemikaaleja, jotka puolestaan irrottavat uraanin, mutta samalla myös muita raskasmetalleja. Jätteet sisältävät näin ollen paitsi radioaktiivisia aineita myös metalleja sekä myrkyllisiä aineita kuten nikkeliä, arseenia, aluminiumia, sulfideja, sulfaatteja jne. – aineita, jotka jäävät jopa tuhansiksi vuosiksi luontoon. Aineet leviävät sitten tomun ja hiekkapölyn mukana ilmaan ja vesistöihin ja myrkyttävät sekä ihmisiä että luontoa.

Julkisuudessa on väitetty, että Suomi, jos se tuottaisi uraania omia reaktoreita varten, olisi atomienergian suhteen omavarainen. Tämä on harhaanjohtava väite. Säteilyturvakeskuksen johtajan Tero Varjorannan mukaan Suomella ei ole olemassa teknologiaa rikastaa malmia reaktoripolttoaineeksi vaikka meillä olisikin omia uraanikaivoksia (Seura 18/2007).

Uraanin rikastaminen on pitkä kemiallinen prosessi, jossa uraani muuttaa muotoaan monen kertaan: kiinteä – jauhemuotoinen – liukeneva – kaasu – liukeneva – jauhemuotoinen – kiinteä. Kaikki nämä prosessit vievät paljon energiaa ja jokaisen käsittelyn yhteydessä syntyy vaarallista jätettä ja jokainen käsittelyvaihe käsittää onnettomuus- ja päästöriskejä. Vaikka nämä riskit syntyvätkin ulkomailla, Suomen on EU-jäsenenä kannettava vastuunsa myös näistä ympäristövaikutuksista ja otettava nämä huomioon päätettäessä uusista reaktoreista, jotka toimivat uraanilla.

Ranskalaiselle Cogema/Areva yritykselle on kauppa- ja teollisuusministeriön toimesta annettu lupa tutkia uraaniesiintymiä Enossa. Sama yritys on Ranskassa louhinut uraania 200 paikkakunnalla. Maisema on muuttunut kuunmaisemaksi ja maaperä on juuston tavoin täynnä reikiä. Toiminnan loputtua alue on suljettu ja suurin osa saneerauskustannuksista on siirretty yhteiskunnalle ja tuleville sukupolville. Limousinin alueella tilanne on erityisen kammottava. Alueelta löytyy ruosteista metalliromua, radioaktiivisia altaita ja jätteellä täytettyjä monttuja. Tuomioistuimen kautta Cogemaa yritetään asettaa vastuuseen tuhoista.

Ennenkuin Suomessa myönnetään minkäänlaisia lupia uusien reaktoreiden suunnittelulle tai rakentamiselle, on selvitettävä perusteellisesti mistä ja millaisin seurauksin Suomen atomienergiayritykset ostavat uraaninsa. On myös vaadittava, että yritysten, jotka mahdollisesti aloittavat uraaninlouhinnan Suomessa, on maksettava etukäteen alueen täydelliseen saneeraamiseen tarvittavat rahat yksinomaan tähän tarkoitukseen perustettavaan rahastoon.

Ennenkuin mitään lupia uusien reaktoreiden suunnittelulle tai rakentamiselle myönnetään, on Suomen täysin vanhentunut kaivoslaki vuodelta 1965 uusittava siten, että se ei missään kohtaa syrjäytä tai riko Suomen perustuslakia eikä vesi-, luonto- ja ympäristönsuojelulakeja. Uudessa kaivoslaissa on kunnille annettava veto-oikeus koskien kaivostoimintaa.

Muut ympäristöön vaikuttavat seikat

On suorastaan ihmeellistä, miten uskomattomalla tavalla atomivoimateollisuus on siirtänyt merkittäviä kuluja, jotka liittyvät mahdollisiin suuronnettomuuksiin, kansalaisten maksettavaksi ilman, että siitä on noussut kohua.

Tähän asti TVO:n (jossa Fortum on osakkaana noin 26 prosentin osuudella) korvausvastuu Olkiluodon kahdesta reaktorista ja Fortumin korvausvastuu Loviisan kahdesta reaktorista on suuronnettomuuden sattuessa nykyisen lainsäädännön mukaan rajoitettu 247 miljoonaan euroon. Jos onnettomuuden aiheuttamat ympäristövahingot nousevat tätä suuremmiksi, niistä vastaavat nykyjärjestelmässä atomivoimavastuuta koskevissa sopimuksissa (Pariisin sopimus sekä siihen liittyvä Brysselin pöytäkirja) mukana olevat valtiot – siis näiden maiden kansalaiset – yhteisesti 177 miljoonalla eurolla. Summat, jotka ylittävät nämä kustannukset, lankeavat yksittäisen valtion – siis sen kansalaisten – ei atomivoimayhtiöiden maksettaviksi.

Korvattavat summat ovat häviävän pieniä verrattuna Tshernobyl-katastrofin aiheuttamiin kustannuksiin.

Ruotsissa ympäristöministeriö suunnittelee muutoksia lainsäädännössä atomienergiayritysten korvausvastuun suhteen. Uuden ehdotuksen mukaan voimayhtiöiden tulisi kantaa rajaton vastuu mahdollisista onnettomuuksista. Ruotsin hallituksen aikomuksena on viedä säädökset rajattomasta vastuusta vuoden 2007 aikana.

Naiset Atomivoimaa Vastaan vaatii, että Suomessakin muutetaan lainsäädäntöä korvausvastuusta siten, että atomienergiaa tuottavat yritykset kantavat täyden taloudellisen vastuun kaikista mahdollisen suuronnettomuuden aiheuttamista kustannuksista.

Helsingissä 4.9.2007

Naiset Atomivoimaa Vastaan – liike


Ulla Klötzer Pirkko Lindberg

Järvikyläntie 6, 02780 Espoo Pajalahdentie 6 A, 00200 Helsinki

ullaklotzer@yahoo.com candida@kaapeli.fi

puh: 81 01 67 tai 050-569 0967 puh: 677 669


---------------------------------------------------------
The text is copyright of the authors

Underteckna vår adress
www.adressit.com/kilgrund

Allekirjoita adressi
www.adressit.com/kilgrund

Sign the protest list at
www.adressit.com/kilgrund
 kontakt - yhteys - contacts
kilgrund at gmail.com