| Sisältö | tausta | laivat | rakentajat | rakennus | näyttely | mallit | kirjallisuus ja linkit | vieraskirja |


Tausta


Menneinä aikoina kaikki Siipyyn maanviljelijät olivat samalla kalastajia. 1700- ja 1800-luvuilla talonpojat alkoivat harrastaa laivanrakennusta (josta nimi Byggars). Ne rakensivat laivoja sekä omaan käyttöön että myyntiä varten. Kiilin lisäksi laivanrakennuspaikkoja olivat Fladan, Appelö ja Skoängen.

"Pohjoisen kaupparajoituksen" seurauksena Pohjanlahden kaupungeista alukset eivät saaneet purjehtia Tukholma-Turun eteläpuolelle, siis ei ulkomaille. Vuonna 1765 pohjalaiset talonpojat saivat täydellisen purjehtimisvapauden kaikkiin valtakunnan satamiin (Kamppailu purjehdusvapaudesta, Anders Chydenius. Kruunu edellytti kuitenkin että alusten piti olla ilman kantta, eikä niihin saanut lastata enemmän kuin 9 lästiä (vuonna 1786 sallittiin jo 50 lästiä).

Eteläpohjanmaan asukkaat olivat kuitenkin tunnettuja tottelemattomuudestaan.

Vanhat talonpoikaispurjehtijat, jotka harrastivat merenkulkua ainoastaan Tukholmaan ja Gävleen, veivät lastinaan tavallisesti koivunhalkoja, tuohta, tervaa, suolattua ja kuivattua kalaa, sekä hylkeenrasvaa ja hienoja kankaita. Höyrykoneen ja höyrysahojen keksimisen jälkeen 1800-luvun loppupuoliskolla ruvettiin viemään myös sahattua puutavaraa. Kiilin satamasta puutavaraa vietiin ennen kaikkea Englantiin ja Belgiaan.

Pohjanmaan rannikkokaupungeissa ja ympäristössä oli taitavia timpureita ja hyvää puutavaraa saatavissa. Näistä seikoista johtuen laivanrakennus oli vilkasta. Pohjalaisten kaupunkien osuus Suomen kauppalaivastosta oli peräti 48 % vuonna 1853.

1800-luvulla oli pääasiassa kahdenlaisia laivanvarustajia, oli n.s. kaupunkivarustajia (kaupunkimerenkulku ks. Kokkolan merenkulun menestyksen ja tappion syyt ja seuraukset) ja talonpoikaisvarustajia (talonpoikaispurjehdus).

Kaupunkialuksia rakennettiin kansainvälistä rahtiliikennettä varten, ja ne olivat parempia ja kookkaampia kuin talonpoikaispurjelaivat. Ammattimaiset laivanvarustajat harjoittivat kaupunkimerenkulkua, ja niiden alukset purjehtivat maailman kaikilla merillä. 1800-luvun puolivälissä nämä alukset olivat tasavertaisia suurten merenkulkuvaltioiden puurakenteisten purjelaivojen kanssa. Kaupunkialukset olivat tavallisesti luokiteltuja (esim. Bureau Veritaksen mukaan). Luokitellut alukset olivat kalliita rakentaa ja niitä omistivat pääasiassa ammattimaiset kaupunkivarustajat.

Talonpoikaispurjehdus kehittyi kotitarvekäytöstä (ts. kotieläinten, polttopuiden, puutavaran, elintarvikkeiden ym. kuljetustarpeesta). Talonpoikien purjelaivat tulivat yhä kookkaammiksi, ja ne purjehtivat yhä kauemmaksi. Huippu saavutettiin 1870-luvulla, jolloin talonpoikaisvarustajat rakennuttivat sekä prikejä että parkkilaivoja. Nämä alukset purjehtivat puulastissa Englantiin, ja jopa Välimerelle ja Pohjois-Amerikkaan.(Laivanvarustus ja sahateollisuus Merikarvialla, Siipyyn naapurikunta)

Suurimmat purjelaivat rakennettiin pääsääntöisesti kaupungeissa ja pienemmät alukset rantakylissä. Kristiinankupungissa rakennettiin suurempia laivoja, kun taas Siipyyn purjelaiva olivat pienempiä ja yksinkertaisempia. Siipyyn purjelaivat olivat harvoin luokiteltuja, ja ne eivät sen takia voineet saada laatulastia.

Siipyyssä rakennetut kuunarilaivat ja parkkilaivat olivat jokseenkin yhtä suuret ja todennäköisesti rakennettu samojen piirustusten mukaan. Niitä erottivat toisistaan riki.

   Riki   

Laivanrakennusmestarit työporukoineen hankkivat tarvittavan puutavaran, järjestivät kuljetukset telakalle, ja rakensivat lopuksi purjelaivan "runkovalmiiksi". Tilaajat hankkivat tavallisesti rikin, purjeet (usein vanhasta aluksesta), ankkurit ja muun varustuksen. Tilaaja hankki myšs laivanrakennukseen tarvittavan raudan. Purjeet ommeltiin talviaikaan tilaajan kotipaikkakunnalla. Kun alus alkukesästä laskettiin vesille, saapui tuleva kippari mukanaan rikaustaitoiset matruusit.

Siipyyssä rakennettiin alkaen jo 1830-luvulla prikejä ja parkkilaivoja Uusikaupungin, Turun ja Helsingin laivanvarustajille.

Ote Taavi Kilven kirjoituksesta 1997 KUSTAVIN KAUKOMERENKULUN KEHITYSVAIHEET

 

"Sodan jälkeen alkoi pitkin rannikkoa kiireinen kuhina laivojen hankkimiseksi, sillä rahdit olivat miltei satumaisen tuntuisia. Toimeliaimpia olivat Lypyrtin luotsitalojen isännät. Ylistaloa hallitsi liuta Lindqvistejä - Gustaf, David ja Emanuel Lindqvist. Keskenäänkin he jo muodostivat vankan retarijoukon, mutta sukulaiset Pleikilästä täydensivät joukkoa. Samanveroisia olivat Alastalon David Jansson ja priki Koetuksen päällikkö David Ericsson, luotsitalojen naapuri.

Näistä retariasetelmista jatkettiin sodan jälkeen. Ensimmäiset laivat valmistuivat 1858, kuunari Alma Siipyyssä ja priki Lokala Lokalahden Ruissaaren varvissa. Edellisessä oli pääosakkaana David Ericsson, mutta Ylistalon Lindqvistit omistivat kolmasosan Almasta. Lisäksi Alman retareihin kuuluivat Iso-Kevon pojat David ja Johan Gustaf Abrahamsson, joista David isännöi kotitilaa Kevoa ja Johan Gustaf Anavaisten Juhantaloa. Kolmas pojista, Abraham, oli muuttanut Laupukseen äitinsä sukutaloa isännöimään. Hänkin kuului Kustavin suuriin laivaretareihin toimien paljon yhteistyössä myös velkualaisten laivaretarien kanssa.

Kun Volter Kilven "Alastalon salissa" -romaani ilmestyi, esiintyi siinä neljä edellämainituista romaanihahmojen esikuvina, Laupuksen Abrahamsson oli retari Langholman esikuva, J.G. Abrahamsson Karjamaan Eenokin ja David Ericsson Härkäniemen esikuva. David Jansson on romaanin päähenkilö Alastalon pappan esikuva.

Priki Lokalan pääosakkaita olivat David Jansson, Vehmaan Henrik Svanberg ja Lokalahden David Rågö, jonka rannoilla laiva rakennettiin. Mutta eivät Lypyrtin laivahankinnat tähän jääneet. Ylistalon Lindqvistien ja Pleikilän Lindbergien laskuun valmistui Siipyyssä Kustavin ensimmäinen parkki, Seura nimeltään, 1858 ja heti seuraavana vuonna samojen retarien toimesta kuunariparkki Arpa myös Siipyyssä.

Keväällä 1859 lait muuttuivat niin, että maalaisalukset saivat purjehtia ulkopuolelle Itämeren. Parkki Seura ennätti ensimmäisenä kustavilaislaivana Englantiin Emanuel Lindqvistin päällikkyydessä. Seura vakiinnuttikin seuraavina vuosina asemansa Pohjanmeren purjehtijana. Sen määräsatamia olivat toistuvasti Lontoo, Hull, Sunderland ja Grimsby. Arpa purjehti tavallisesti samaa matkaa. Sen päällikkönä oli Emanuel Lindqvistin serkku Anton Lindberg Pleikilästä.

Molemmat laivat kävivät taas 1864 syksyllä Englannissa joutuen paluumatkalla hirmumyrskyyn. Arpa ajautui ohjauskyvyttömänä erääseen Norjan vuonoon ja kärsi kallioita vasten täydellisen haaksirikon. Laivan mukana menivät myšs sen kapteeni Anton Lindberg ja hänen veljensä 16-vuotias Abraham Ferdinand. Seura selvisi myrskystä, mutta kova järkytys Arvan tuho oli koko kappelille, jonka merenkulku oli sujunut tähän asti ilman suurempia vastoinkäymisiä."

samasta aiheesta: Ulla Kallberg TALONPOIKAISPURJEHDUKSEN VAIHEITA - taustaa Kustavin merenkulun kultakaudelle.

Ahvenanmaalaiset varustajat kiinnostuivat 1800-luvun puolessavälissä pohjalaisista purjelaivoista. Laivanvarustajat Ahvenanmaan merenkulkupitäjissä Lemlandissa, Lumparlandissa ja Vårdössä olivat aktiivisimmat laivantilaajat. Näillä oli suuri osuus laivanrakennuksen "boomiin" Siipyyssä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tunnusomainen piirre tälle ahvenanmaalais-pohjalaiselle yhteistuotannolle oli, että pohjalainen laivanrakennusmestari hoiti laivarungon mukaan lukien puutavaran ja palkat, kun taas tuleva kippari, usein päävarustaja, vastasi taontatöistä, rikistä sekä laivan muusta varustuksesta. Kippari oleskeli pitkiä aikoja rakennuspaikalla.

Useita ystävyyssiteitä ja kontakteja solmittiin ahvenanmaalaisten ja pohjalaisten välillä. Laivanrakennusmestarit, timpurit ja muut pohjalaiset ostivat usein osuuksia täällä rakennettuihin purjelaivoihin.

Laivatilaukset Ahvenanmaalle eivät näytä antaneen kovin suurta voittoa pohjalaisille, mutta ne toivat työtilaisuuksia seudulle, jossa tänä aikana työttömyys oli suuri vitsaus, ja syy kiihtyvään maastamuuttoon1, 2, 3 ; pohjalaisesta maastamuutosta ovat mm. K-G. Olin, June Pelo kirjoittaneet http://www.genealogia.fi/emi/art/ ).

Kaikkia purjelaivoja Siipyyssä ei rakennettu tilauksesta, vaan myös spekulaatiomielessä. Purjehdittiin itse kunnes sopiva ostaja ilmaantui.

Teollistumisen alkaessa ruvettiin Englannissa, Saksassa ja Ranskassa rakentamaan purjelaivoja raudasta ja teräksestä, ja pian laivat varustettiin myös höyrykoneella. Puurakenteisten purjelaivojen rahtitulot romahtivat, ja 1890-luvun jälkeen puurakenteisten purjelaivojen suuruusaika oli ohi. Näille vanhoille laivoille löytyi kuitenkin suhteellisen vilkas käytettyjen laivojen kysyntä, ja ne purjehtivat kauan kohtalaisella menestyksellä Englantiin ja Pohjois-Amerikkaan.

  COH & HHT


| Sisältö | tausta | laivat | rakentajat | rakennus | näyttely | mallit | kirjallisuus ja linkit | vieraskirja |

Päivitetty 31.5 2001 staffan.storteir@e-brev.nu